maanantai 30. kesäkuuta 2014

Viekas, viehkeä ja vauhdikas veneilyvintiö

Yksi huolenaiheeni koko matkan ajalle on rakas laivakoiramme Veera! Mietimme eri vaihtoehtoja Veeran mukaanottamiselle, mutta päädyimme kaikissa vaihtoehdoissa samaan lopputulokseen; noin pitkät merimatkat ei ole mukavia koirille! Vaikka se oppisi tekemään tarpeensä kissanhiekkaan yms., homma ei toimisi. Merenkäynti tulee kuitenkin paikoitellen olemaan senlaista että edes ruoanlaitto ei ole sisätiloissa mukavaa (aka p**k*n kelin pastaa on varmasti tiedossa), niin katso nyt sitten siinä vielä koiruuden perään kun itsekin tarvitset polvisuojat ettei ole mustelmilla paatin keikkuessa. Myöskään koiran ei olisi siis hyvä olla. Mietimme eri hoitopaikkoja ja vaihtoehtoja. Perheenjäsenistämme vaihtoehtoja ei jäänyt jäljelle. Vuosi on kuitenkin pitkä aika ottaa vastuu toisen koirasta, siitä huolehtimisesta ja sitoutua siihen. Onneksi hyvä hoitopaikka löytyi yhden puhelinsoiton päästä. Rva V pääsee viettämään vuoden parhaan ystäväni luokse, jolla on myös koira. Eli koiramme ovat jo entuudestaan koirakavereita:) On helpottavaa jättää rakas öttis sellaiseen paikkaan, missä tiedän että siitä huolehditaan 110%sesti! 
      Kuvassa Rva V ja Lily, joka on isäni    
      koira ja Veeran pentu.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Reittisuunnitelma

Alunperin olimme ajatelleet pyörähtää kesälomallamme joko Ruotsin pohjoisrannikolla Höga Kustenilla tai mahdollisesti Riikan suunnassa. Nyt suunnitelmiin on kuitenkin tullut täydellinen muutos. Kuten aiemmin kirjoitin, suuntaamme Kanarialle talveksi. Suunnitelmat ovat edelleen erittäin avoimia, mutta tarkoituksena on edetä Itämeren alkuosuus vauhdilla Saksan pohjoisrannikolle ja nauttia siellä olosta rauhassa. Sitten taas pidempiä legejä Englannin etelärannikolle ja taas rauhoittua tutustumaan Southhamptonin ja Brightonin seutuun. Seuraavaksi suuntaamme Brestiin. Päätämme aikataulun, ilmojen ja miehistön mukaan ylitämmekö Biskajan vai kierrämmekö sen rauhassa. Lähdimme viime vuonna niin kiireellä La Rochellesta, että kaikki miehistömme jäsenet eivät esimerkiksi kerinneet tutustua kaupunkiin lainkaan sillä asennukset ja veneen purjehduskuntoon laitto vei silloin paljon aikaa. Syyskuun alussa Biscaja tulisi kuitenkin olla ylitetty kiertäen tai kaartaen. Siitä keikuttelemme Espanjan ja Portugalin rannikkoa aivan rauhassa lyhyillä päivälegeillä ainakin Lissaboniin, mahdollisesti Faroon asti, josta ylitämme Madeiralle sopivassa sääikkunassa, todennäköisesti lokakuun puolenvälin maissa. 

Alkumatkan ajan Turusta Lontooseen saakka vene on jo melkein täynnä, sillä ihanat ystävämme ovat olleet innokkaita viettämään lomaansa seikkaillen kanssamme. Myös Portugalin rannikolle sekä Portugali-Madeira ylitykselle olemme mahdollisesti saamassa seuraa. Vene talvehtii Kanarialla vaikka itse kävisimme lentäen jossain tammi-maaliskuu akselilla, eli nopeasti ilmoitusta ystävät ja sukulaiset, olette erittäin tervetulleita viettämään esimerkiksi talvilomaa luoksemme!

Olen muokannut blogin asetuksia, joten kommentoiminen on nyt helppoa. Et tarvitse google+ tiliä tai muuta profiilia kommentoidaksesi. Blogin on nyt tarkoitus palvella sen alkuperäistä tarkoitusperää, eli toimia viestintäkanavana vuoden ajan ystävillemme ja sukulaisillemme sekä jäädä itselle muistoksi ns. reissupäiväkirjaksi. Jos joku muu saa blogistamme ideoita, vinkkejä tai muuta hyötyä, niin olen siitä erittäin iloinen.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kaikella on tarkoituksensa, eikö? Vuodeksi Atlantin aalloille!





Niin ainakin luulen, että kaikella on tarkoituksensa. Olen siis sanonut itseni irti työpaikasta, jossa viihdyin paremmin kuin olisin ikinä osannut kuvitella! Olenko hullu? Monen mielestä varmasti olen. Ja omasta mielestänikin vähintäänkin hieman tärähtänyt. Kuka tekee tälläistä?

Mitä tälläistä? Olemme siis muutamasta ympärillämme olevista vaihtoehdoista valinneet sen kaikista sekopäisimmän ja lähdemme S:n kanssa purjehtimaan vuodeksi. Miksi nyt? Sitä en tiedä itsekään. Tarjolla oli muutama erinomainen vaihtoehtoja, eikä tämä valitsemamme vaihtoehto ole kummankaan uran kannalta varmasti paras mahdollinen. Tämä on kuitenkin jotain sellaista, mitä olemme haaveilleet tekevämme ehkä "sitten joskus eläkkeellä". Kunnes eteemme avautui tilaisuus siihen juuri NYT. Kuka tietää olemmeko edes elossa "silloin eläkkeellä"?! Heinäkuun alussa suuntaamme siis purren nokan etelään, aluksi Kanarialle. Tämä on suunnitelmamme. Päätös koko tästä tulevasta tuli loppujen lopuksi todella nopeasti vaikka tällaisesta olemme vitsillä haaveilleetkin pidempään. Itse ihmettelen koko ajan, miksi se mahdollisuus tuli nyt. Sitä en tiedä, mutta ehkä ymmärrän sen myöhemmin. Kun tästä alkushokista (että todella olemme lähdössä) on selvitty, voimme vihdoin ehkä tajuta mitä todella on tapahtumassa!

Muutaman erittäin haastavan ja eri tavoilla raskaan vuoden jälkeen olemme mielestämme ansainneet tämän hienon mahdollisuuden. Enkä aio olla siitä yhtään pahoillani, vaan päinvastoin, iloinen ja innostunut. Elämässä pitää tehdä päätöksiä.

Tervetuloa siis seuraamaan tällä kertaa vuoden pituista seikkailuamme joka alkaa todennäköisimmin heti kesälomastamme eli heinäkuun alkupuolella. Tällä hetkellä uskallan luvata vain innokkaita purjehtijoita, olen vielä hämilläni kaikesta. Olemme seuranneet mm. s/y Talismania ja  s/y Mantaa jo pitkään monien muiden aiheesta kertovien blogien lisäksi. Lisäksi olemme tutustuneet mm. Cornellin kirjoihin. Kaikissa sanoma on sama: tällaiselle irtiotolle ei ole oikeaa aikaa, kuten ei ehkä kaikkien ymmärrystäkään. Toisaalta miksi tätä edes pitäisi yrittää selittää kaikille? Olemme perustelleet sen itsellemme ja tiedämme mitä haluamme. 

Stay tuned, mm. reittisuunnitelmasta kirjoittelemme varmasti pian lisää.
      Kuvat Pohjanmereltä sekä Brestin        
      edustalta viime vuoden reissultamme

perjantai 20. kesäkuuta 2014

"Tuo mulle lämpöö, vie mut aurinkoon!" +6C Suomen juhannus!

Vuosi sitten tähän aikaan oli perhosia mahassa. Olimme Pariisissa ja valmistautuneet 5 viikon purjehdukseen La Rochellesta Turkuun. Nyt vietämme juhannusta ensimmäistä kertaa iäisyyteen mökillä. 3 päivän aikana käymme 3 eri mökillä, tätä voisi siis kutsua cottage hoppingiksi.

Syömme silakoita eri muodossa.

Saunomme yömyöhään ja käymme uimassa. Onhan vesi kuitenkin lämpimämpää kuin talvella:) perjantai iltana istuimme savusaunassa lähes 3 tuntia, lauloimme niin että koko sauna raikasi ja kävimme välillä pulahtamassa raikkaaseen veteen.

Nautimme perheemme ja ystäviemme seurasta sekä valoisista öistä!

Vaikka ulkona on kylmä, onneksi mm. Brädin biisi lämmittää. Parasta suomen kesässä on yöttömät yöt, luonnon rauha ja tuoksu sekä merelle katselu <3 
Hyvää juhannusta kaikille!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Mitä tänään syötäisiin ja mitä leikitään..?

Tämän viikonlopun safkoista vastasi S. Minä kiirehdin töistä Helsingistä junalla Turkuun ja lähdimmekin saman tien Turkuun päästyäni vesille. S oli hoitanut kaupassakäynnit ja veneen lähtökuntoon laiton.
Myös puhtaat lakanat odottivat keulakajuutassa.
Purjeet nostettuamme avasimmekin skumppapullon, olihan tämä kuitenkin minihoneymoonweekendimme :D
S on mestari taikomaan kaikista jäljellä olevista ruoista munakkaan. Kuvassa oleva munakas oli kuitenkin jotain ihan muuta kuin tähteistä taiottua sapuskaa. Herkuttelijan munakkaaseen C'est la Viessa kuului tällä kertaa kananmunan lisäksi sieniä, aurinkokuivattua tomaattia, mozzarellaa, basilikan lehtiä ja tuoretta tomattia. Njam!
Lauantain purjehdus oli vähän leikkimistä.. Ei pelkästään purjeilla, vaan myös lahjaksi saamallamme GoPro:lla eli Herra Herolla.
Lauantain menuun kuului mm. "pyhiinvaelluspasta" (nimi tulee siitä, että kävimme paikassa, jossa S kosi minua).
"Pyhiinvaelluspastaan" tuli kanansisäfilettä fajitas marinadilla, tuoreita herkkusieniä, aurinkokuivattuja tomaatteja, fetaa ja oliiveja sekä täysjyväpastaa. Päälle ripoteltiin parmesan juustoa sekä basilikan lehtiä.

Kuvassa jälleen yksi herkkumunakas pekonigouda aamiaissämpylän sisällä lämmittelemässä :)
Kerkisimme myös nauttimaan pilvettömästä taivaasta ja ihanasta aamusta.
Viikonloppu tarjosi auringonlämpöä ja toisinaan ärsyttäviä tuulettomia kohtia. Sunnuntaina pääsimme kuitenkin vauhdin makuun genaakkerilla.
Parhaimmillaan vauhti yltyi 9.2 solmuun. Rehellisellä 5metrin sivumyötäisellä ilman merivirtoja!




maanantai 2. kesäkuuta 2014

C'est la Vie

Tämä ranskan kielinen lausahdus, kuten moni varmasti tietää, tarkoittaa suomeksi "se on elämää". Veneemme nimen ei ole tarkoitus kuvastaa sitä kliseistä ajatusta, mikä monilla on ehkä purjehtimisesta ja veneilyn maailmasta, vaan taustalla on syvällisempi tarkoitus ja elämän tapahtumien ketju.

Olen oppinut, että pitää elää tässä hetkessä ja nyt, sillä edes huomisesta ei ole varmuutta. Kaiken keskellä pitää löytää ja tehdä niitä asioita, joista nauttii. Purjehtiminen on yksi näistä asioista. Se on elämää.

Veneen nimi symboloi siis elämää laajemmalti. La Vie e belle olisi ollut kivan kuuloinen sekin, mutta ei kuitenkaan ehkä niin todenmukainen.

Nautitaan siis nyt ja tässä, sillä muusta ei ole tietoa. 

Ylämäki alamäki, yhdessä kulkien..
Kulunut viikonloppu oli merkittävin koko elämässäni. Elämän tuomista vaikeuksista huolimatta viimeisien vuosien aikana olen ollut myös onnellisempi kuin koskaan ennen. Niin ristiriitaista kuin se onkin.
Juhlimme S:n kanssa tärkeää päiväämme Turun Manillassa. M/S Lily kuljetti häävieraamme saaristoon Kakskerran kirkolle ja takaisin juhlapaikkaan. 
Päivä oli kaikin puolin täydellinen ja erittäin onnistunut! 

Seuraavana päivänä meille jäi vielä aikaa purjehtia veneemme Aurajoen rannasta kotisatamaan vaihto-oppilas sisarusteni kanssa. He tulivat juhlimaan kanssamme tärkeää päiväämme Italiasta ja Turkista saakka. 
Tämä parin tunnin seilaus olkoon siis mini häämatkamme, sillä todelliselle reissulle lähdemme vasta myöhemmin. 

Saimme häälahjaksi mm. paljon toivomamme GoPro kameran, joka sai nimen HerraHero. Luvassa siis mahdollisesti purjehduspätkiä myös eri muodossa tulevaisuudessa. Nyt kuitenkin terveiseni työmatkajunasta ja takaisin arkeen...