Seikkailupäivä Dominikaanisessa tasavallassa

Sunnuntaina lähdimme aamusurffille. 

Pojat olivat käyneet jo aiemmin vuokraamassa auton, jolla pääsimme kätevästi mestoille. Ranta oli nimeltään Encuento ja sinne ajoi Puerto Platan Ocean World Marinasta noin tunnin. 

Aallot olivat todella sekavia ja minulle liian suuria. Aallokko meni ristiin, virtaus oli kova ja aaltojen väli melko tiheä. Minulle olosuhteet olivat siis melko haastavat, mutta hauskaa riitti erityisesti siinä kohtaa kun tuntui että oli juonut merivettä keuhkot ja mahan täyteen. 

Ranta oli hieno ja surffaajia oli paljon. Osalla porukastamme surffi sujui haastavista olosuhteista huolimatta.

Muutaman tunnin whirlpoolin jälkeen vaihdoimme Cabarette rannalle, jossa Ossi ja Antti jatkoivat jo aiemmin aloittamaansa Kite Surfing -tunteja. Tämä ranta oli myös kaunis mutta turistisempi.

Nautimme siellä lounaan.

 

Poikien kiteillessä me lähdimme S:n ja Arimon kanssa Monkey Jungle nimiseen paikkaan, jossa Arimo testasi ampumista.

Matkalla näimme lauman lehmiä ja sonneja. Oli pakko pistää silmät kiinni kun tuntui että ne tulevat päin autoa. Ja kun katsoi ulos uudelleen, lauma oli mennyt ohi ja viereisessä aidassa oli sattumalta lappu jossa luki: You will remember this day :D

Tämän jälkeen lähdimme kaikki kolme seikkailemaan ziplineilla, joka tarkoittaa siis vaijeriradoilla liukumista paikasta a paikkaan b. 

Ratoja oli seitsemän, josta pisin oli yli 200 metriä pitkä vaijeriliuku. Yksi radoista sisälsi vapaapudotuksen luolaan.

Luonto oli kaunista ja paikka tarjosi muutenkin vastinetta rahoille. 

Tämä Monkey Jungle tekee siis jonkinasteista hyväntekeväisyyttä, jonka vuoksi pidimme paikasta viellä enemmän. Tuloilla maksettiin paikallisille lääkäreitä ja hammaslääkäreitä, apinat joita olisi lisämaksusta päässyt ihailemaan olivat kaikki pelastettuja apinoita jne. Ja tarjosihan tämä paikka paikallisille 35 työpaikkaakin. On kiva maksaa jostain sellaisesta, mistä tietää että rahat menevät hyvään tarkoitukseen. 

Myös täällä rikkaiden ja köyhien erot ovat suuret. Rikkaiden asuinalueiden porteilla seisoo vartijat aseet tanassa kun köyhempi väestö asuu hökkeleissä. Sikaa myydään tienvarrella kokonaisena possuna ja meininki on paikoitellen muutenkin sekavaa. Skoottereita ajetaan kolmepäällä ilman kypärää ja liikenteessä näyttäisi olevan myös kolmas kaista, joka tarkoittaa ajamista keskellä tietä. Täällä ollaan kuitenkin ystävällisiä turisteja kohtaan ja pidämme jollain tavalla Dominikaanisesta tasavallasta muutenkin kovasti. 

Päivä päättyi melkoiseen kaupparuljanssiin, ja satamaan päästyämme saimme apua kauppakassien kuljettamiseen veneeseemme sataman työntekijöiltä.

Martiniquen kautta Dominikaaniseen tasavaltaan

Perjantai aamuna irrotimme köydet Marigot Baystä jo ennen seitsemää ja suuntasimme nokan kohti pohjoista, Martiniquen saarta, joka on Ranskan siirtomaa. Edessä oli noin 30 mailin kryssi. Oi mitä purjehdusta taas pitkästä aikaa. 

Napakka tuuli, saarten välistä Atlantilta puskevat mainingit, tulipa yksi squallikin siinä sopivasti kohdalle, aurinkoa, vene vinossa ja kenossa niin että penkistä sai pitää kiinni, todella hyvä vauhti ja muutama päänahka ;)

Olimme perillä Martiniquella Le Marinin satamassa jo puoliltapäivin. Satamaan olisi pitänyt tehdä kaiketi varaus, mutta me odottelimme ankkurissa lounaan verran ja saimme sitten paikan satamasta. Koko poukama oli todella täynnä veneitä (jos ei tuhansia niin satoja). Heti satama-alueella on paljon venekauppoja, purjeneulomo, mekaanikkoja jne. Oli outoa, olimme taas Euroopassa. Puhelimien yhteydet toimi, eurot oli käytössä, hanasta tuli oikeasti kuumaa ei vain lämmintä vettä ja ihmiset hymyilivät ja olivat ystävällisiä (tämä voi olla yllättävän harvinaista täällä!). 

Illalla suuntasimme miehistö illalliselle viimeisen illan kunniaksi rannassa sijaitsevaan Zanzibar niniseen ravintolaan.

Niin ruoka, ruoan esillepano, tarjoilut kuin muutkin puitteet osoittautuivat ravintolan maineen veroiseksi. Tätä paikkaa voi siis suositella mikäli haluaa vastinetta ravintolasta rahoilleen. 

Täytyy kuitenkin kehua Leewayn pentterin antimia. Vaikka ravintola oli hyvä, sanoisin kuitenkin Leewayn olevan paras kelluva ravintola mitä Karibialta löytyy - kertaakaan ei nimittäin petytty niihin herkkuannoksiin mitä milloinkin veneen keittiöstä taiottiin. Niin, siis kelillä kuin kelillä joku, suurimmaksi osaksi veneen hengetär Anne, oli valmis taikomaan toinen toistaan parempia aterioita usein jälkiruokineen kaikkineen miehistölle syötäväksi. 

Kokonaisuudessaan kiitämme Annea ja Jukkaa tästä uskomattomasta ajasta minkä saimme heidän kanssaan olla. Saimme upeita kokemuksia ja ikimuistoisia hetkiä niin maalla kuin merellä. 

Me kerkisimme nauttimaan Martiniquesta vain perjantain, sillä lauantai aamuna suuntasimme lentokentälle. Lensimme Dominikaaniseen tasavaltaan jossa hyppäsimme Porto Santolla tutustumaamme suomalaisen veneen s/y Dysselin poikien kyytiin. Dominikaanisen tasavallan pääkaupunkiin Santo Domingoon saavuttuamme en kuitenkaan ollut varma olinko taas veneessä vai taksissa. Katu nimittäin sananmukaisesti aaltoili vettä juuri loppuneen neljä tuntisen kaatosateen jäljiltä.

Nyt purjehdimme siis taksilla. Kokemus sekin. Santo Domingosta hyppäsimme bussiin joka vei meidät toiselle puolelle saarta Puerto Plataan, jossa pojat, Arimo, Ossi ja Antti sekä s/y Dyssel odottivat meitä laiturissa. Olipa hauska nähdä poikia ja kuulla heidän seikkailuistaan taas pitkästä aikaa. 

Suunnitelmamme on viettää viikko Dysselillä. Muutama päivä Dominikaanisessa tasavallassa, jonka jälkeen purjehtia yön yli vähän reilu sadan mailin pätkä Turks & Caicos saarille. Tutustua näihin lumoaviin saariin ja lentää Miamiin, josta hiljalleen takaisin omalle veneellemme Las Palmasiin maaliskuun alussa.

Marigot bay - maanpäällinen paratiisi St Lucialla

Torstaina heräsimme aikaisin ja puksutimme koneella tyynessä noin seitsemän mailia takaisin pohjoiseen Marigot Bay nimiseen poukamaan. Tämä on ehdottomasti yksi hienoimmista paikoista jossa olen veneellä käynyt! Laguunin vesi oli turkoosia 

ja mikä parasta, läheisen miljoonan tähden hotellin allasalue aurinkolinnoineen, kuntosaleineen, höyrysaunoineen ja saunoineen kuuluvat satamamaksun hintaan jos yövyt kiinni laiturissa tai poijussa. 

Paikka oli mieletön! Melkoista luksusta tämän kaiken keskellä! 

Tätä paikkaa suosittelemme. 

Tapasimme jo Lissabonissa tutustumamme tanskalaiset ystävämme s/y Miss X:n pariskunnan, joiden kanssa sekä nautimme illasta että nauroimme tätä elämäntyyliä. Oli todella hauska nähdä heitä! Dorte kertoi että kävi lämpimässä suihkussa viimeksi tammikuun puolessavälin. Niin, tämähän saattaa ulospäin näyttää hienolta ja kun katselee kuvia, mutta totuushan on että moni asia on vaikeaa tai jopa alkeellista ja monessa asiassa saa tehdä kompromisseja. Sekä sähköä että vettä yritetään kokoajan veneessä ollessa säästää, jos saat jostain wifin se on luksusta, ruokakaupoissa on erityisesti täällä Karibian puolella toisinaan vain muutama tuote hyllyssä, hintataso on monessa paikka yleensä suorastaan kohtuuton ja vaikka rakastan aurinkoa ja lämpöä en haluaisi nukkua omassa hiessäni joka yö yms. Riippuu toki myös jonkin verran veneen varustelusta miten mukavaa pienet asiat arjessa oikeastaan on. Esimerkiksi s/y Leewayssä on vesikone, joten oli suorastaan taivaallisen ihanaa huuhdella itsensä makealla vedellä ennen nukkumaan menoa pois aurinkorasvat, päivän hiet ja merisuolat. Tilat ovat pienet ja ahtaat, keittiö on noin puolitoista neliömetriä, sänky allasi keikkuu ja joskus nukut huonosti koska jännität pitääkö ankkuri, pitääkö naapurin ankkuri tai tuleeko ryöstäjäiset :D viimeistä ehkä vähän vähemmän, mutta kyllä täällä helposti pääsee tavaroistaan eroon jos ei yhtään huolehdi. Tämä ei ole todellakaan valittamista, vaan totuutta siitä, että upeista maisemista, lämmöstä ja kristallinkirkkaasta merivedestä maksamme sen, että elämäntaso on ihan eri kuin Suomessa ollessamme. Se on kuitenkin meille täysin ok. Tiedämme että olemme täällä tietyn aikaa ja nautimme siitä täysillä. Se mitä Suomesta ikävöin on koiruutemme sekä perhe ja ystävät.

Soufrieren kylä St Lucialla

Keskiviikkona juuri kun olimme lähdössä maihin vesiputouksille, kakkapakki (aka septitankki) petti ja niinpä alkoi siivousoperaatio. Tämän joka veneilijän unelman ja vähän pahalta haisevan setin lopuksi nautittiin kakkakahvit perinteisten kakkukahvien sijaan. Avot!

Noh, tämän sydeemin jälkeen starttasimme kumiveneemme kohti Soufriere nimistä kylää. Soufriere on köyhä kylä, mutta sieltä oli mitä upeimmat maisemat merelle! 

Soufriere on ollut useasti hurrikaanin sekä kerran maanjäristyksen kohteena, joten se on uudelleenrakennettu monta kertaa. 

Se sijaitsee tuliperäisellä alueella, joten mekin kävimme tulivuoren juurella.

Sekä vesiputouksilla. 

Tulimme jälleen osittain huijatuiksi, kun emme tajunneet tarkentaa mihin putouksille haluamme, niin taksikuski vei meidät sitten serkkunsa putouksille. Täällä kaikki on siis serkun tai veljen tai pojan jne.. Niin tai näin niin tulipahan nyt joku putous nähtyä ja uitua putousten vesissä. 

Ilta päättyi snorklaukseen 

ja jälleen upeeseen auringonlaskuun, sekä kookosunelmaan, joka sisälsi muilla kookosta, chiliä ja limeä (kiitos Cilla vinkistä!) ja minulla chilin sijaan nutellaa. Njam!

St Lucian Pitonit

Maanantaina siirryimme St Lucian saaren eteläosaan paikallisten turistinähtävyyksien Pitonien juurelle poijuun. Pitonit ovat kaksi suurehkoa tulivuorta, jotka sijaitsevat Soufrieren kylän eteläpuolella ja ovat UNESCON maailmanperintökohteita. Pitoneille järjestetään opastettuja hikingejä.

Lyhyt vajaa 15 mailin siirtymäpurjehduksemme oli juuri sitä purjehdusta, mistä aiemmin kirjoitin; ei aallokkoa ja hyvä vauhti sillä kiva sivutuuli. Heti kun lähestyimme poukamaa, tuli joku paikallinen kumiveneellä ohjaamaan meille poijua. Sanoimme että haluamme ankkuroida, jonka jälkeen hän ehdotti että näyttää meille ankkuripaikan jotta ankkuri ei osu reefiin sillä siitä saa sakon. Sitten tuli kilpailijapoika ehdottelemaan apujaan. Hän olisi kuulemma vienyt köyden palmuun kiinni. Yritimme sanoa ei kiitos näistä kaikista ehdotteluista huolimatta. Nämä apurit eivät kuitenkaan uskoneet, vaan ajoivat perässä ja huitoivat yms. Loppujen lopuksi vaihdoimme kokonaan paikkaa, mutta siellä oli kolmas tyyppi ohjaamassa poijuun. Emme jaksaneet enää vastustella. Hän jäi pälyilemään paattiamme ja oli ihan pöllyissä. Silmät haroittivat ja halusimme eroon hänestä! Täällä näitä apureita ja myyjiä siis riittää. Kuka myy mitäkin tai tarjoaa olematonta apuaan. Myynnissä on ollut saariretkiä, venekyytejä, ihme roinaa (itse tehtyjä koruja karseilla hinnoilla jne), kalaa, hedelmiä ja ties mitä. Loppujen lopuksi, vaikka ostaisitkin jotain, he lähtevät vihaisena pois, sillä haluavat aina vain lisää rahaa. Poijupaikat maksavat erikseen, nämä poijujen näyttäjät vain kyttäävät koska tulee vene ja väkisin auttavat kiinnittymään, jonka jälkeen kerjäävät rahaa ja pälyilevät kumivenettä, moottoria ja muuta irtaimistoa. Yritimme tarjota kahdelle pikkulapselle Spritepulloja rahan sijaan, mutta se ei käynyt. Huhhuh! Nämä myyjät Pitonien juurella ovat epäystävällisiä, agressiivisia ja rasittavia. Loppujen lopuksi jouduimme sanomaan kahdelle, että otamme yhteyttä VHF:llä Rangeriin mikäli he eivät poistu. Olemme yrittäneet olla kohteliaita, mutta viimeksi eräs kalamyyjä lähti tunansa kanssa huudellen meille vee ii tee tee uu aa perään kun emme ostaneet häneltä mitään. Nämä kaupustelijat ja rahan kerjääjät pilaavat vähän koko ankkurissa ilon fiilistä, kun se pointti on nimenomaan rentoutua ja nauttia rauhasta. Pitää ottaa No no -taktiikka ja sanoa heti ei kun joku kaupustelija lähestyy venettä. Näitä olisi ihan kiva tukea jos he olisivat edes ystävällisiä, tai jos tietäisi mihin rahat menee. Eräs hedelmäkauppias oli niin aineissa että ei jäänyt epäselväksi mihin ne rahat menivät. Myöhemmin tapasimme jo Lissabonissa tutustumamme tanskalaiset ystävämme s/y (sail yaht) Miss X:n ja saimme kuulla, että tämä kaupustelijoiden törkeys näkyy vain täällä St Lucialla. He olivat tulossa etelästä ja tiesivät kertoa, että siellä myyjät ovat ystävällisiä ja lähtevät kun heille kohteliaasti sanoo ei.

Jos haluat kiivetä Pitoneille, sinun on pakko ottaa opas mukaan ja hänelle maksaa, muuten ylös ei pääse kävelemään. Me kipustimme Petit Pitonin huipulle, joka oli vähän vajaa 800 m korkea. Matkaa edestakaisin tuli kuitenkin noin 10km, 5km ylä- ja toiset 5km alamäkeä. Tälle Petit Pitonille pääsee starttaamaan kahdesta paikasta. Me tulimme veneellä, joten me aloitimme ihan alhaalta, ne ketkä tulivat taxilla starttipaikalle, aloittivat korkeammalta. 

Ylhäällä alkoi päästä jo vähän viidakkoisempiin fiiliksiin ja korkeuksista maisemat olivat kauniit! 

Puiden juurista oli pengerretty rappusia, joita tuntui olevan loputtomasti! Seuraavana päivänä pohkeet kiittivät. Opastouhu oli kyllä ihan yhtä turhan kanssa. Me varasimme matkan Rangerilta joka rahasti poijustamme jossa olimme yhden yön. Hän selitti edellisenä iltana että opas on sertifioitu jne.. Mutta seuraavana päivänä oppaanamme oli hänen teini-ikäinen poikansa, joka kipusi paljainvarpain ylös, tiesi kertoa että saarella on kolmenlaisia eläimiä (kissoja ja koiria ja vielä jotain muuta :D), ja käveli paikoitellen niin paljon edellämme että pystyi polttamaan tupakan tai pari näkemättämme. Että näin. Ja tästä täällä siis maksetaan. Ikinä et tiedä mistä maksat ja onko se oikea hintataso vai koijjaus. Pitää olla tarkka ja kysellä muilta turisteilta hintatasoa ja vinkkejä.

Alas tullessamme kävelimme suoraan mereen uimaan.

Pitoneiden juurella oli äärimmäisen kaunis paikka jäädä poijuun, mutta sekä virtaus että tuuli oli kova (jonkinlainen kanavoitumisefekti johtuen näistä kauniista kukkuloista). Tullessamme takaisin veneelle, vierreemme oli saapunut joku vähän arvokkaampi purjealus. 

Loppujen lopuksi löysimme ti-ke yöksi paremman poijupaikan isomman Pitonin pohjoispuolelta, jossa ei virta ja tuuli efekti ollut niin voimakas. Auringonlaskut ovat täällä huikaisevia!

Sukeltamassa Saint Lucialla

Samuli kirjoittaa: Viime lauantaina kävimme varaamassa sukellusretken Rodney Bayssä sijaitsevasta Dive Saint Lucia sukelluskeskuksesta. Sukellusretki Karibialla oli ollut haaveissa siitä lähtien kun tiesimme pääsevämme tänne. Tuurilla tämä ekan sataman Rodney Bayn sukelluskeskus osoittautui erittäin hyväksi kokemukseksi. Varasimme kahden sukelluksen päiväretken lauantaina ja jo varausta tehdessämme panimme merkille miten sukelluskeskuksen rakennus oli alueen hienoimpia omine altaineen, laitureineen jne. Meille annettiin varausta tehdessä mahdollisuus toivoa minkälaisiin sukelluskohteisiin haluaisimme ja lyhyen esitteen tutustumisen jälkeen päädyimme toivomaan Turtle Reefiä ja rahtilaiva Lesleen M hylkyä. 

Seuraavana aamuna meidät noudettiin satamasta noin 400 metrin päästä sukelluskeskuksesta sovitusti klo. 8. Aamu alkoi allaskertauksella joka oli ilmainen mahdollisuus kun tulit tuntia ennen varsinaisen retken alkua paikalle. Valitsimme itsellemme sopivat varusteet (kaikki oli lähes uusia) mukavan kouluttajan avustuksella ja kertasimme juttuja altaassa. Erinomainen muistinvirkistys parin kuukauden tauon jäljiltä! Näin varsinaiselle retkelle lähteminen ei enää juuri jännittänyt. 

Vene jolla retkelle lähdettiin osoittautui myös lähes tuliteräksi ja henkilökunta hoiteli homman hienosti tarjoamalla matkalla vettä, banaania ja paikallistuntemusta. 

Ensimmäinen kohde sijaitsi 20 mailia etelään Rodney Baystä ja perillä pidetyssä briiffissä se osoittautui Turtle Reefiksi. Olimme aivan innoissamme, vaikka lopulta ei kilpikonnia nähtykkään, mutta riutta oli kuitenkin hieno ja monipuolinen. Ensimmäinen sukellus kesti 60 minuuttia ja kävimme syvimmillään 20,7 metrissä. Kuvat puhukoot puolestaan (GoPro kamera ei näytä värejä oikein valitettavasti).

Ensimmäisen sukelluksen jälkeen tarjoiltiin lounas joka oli hyvä, vaikka henkilökunta sitä itse vähän väheksyi. Tarjolla oli kanaa, spagettia, linssejä ja salaattia. Juteltavaa kaloista yms. havainnoista riitti. Meidän molempien sukellus oli sujunut hyvin ja olimme intoa piukassa.

Toiselle sukelluskohteelle lähdettiin takaisin kohti pohjoista. Lyhyen ajomatkan jälkeen meille pidettiin toinen briefing ja siinä paljastui että kohde on vuonna 1986 uponneen Lesleen M rahtilaivan hylky. Hylyn kerrottiin olevan varsin hyvin säilynyt ja varsin monipuolinen eliöstöltään. Olin innoissani, hylyt ovat jotenkin kiehtoneet aina vaikka ne ovatkin samalla hieman pelottavia. Tosin aikaisemmat hylkykokemukset rajoittuvat lähinnä snorkkelointiin puurunkojen raadoissa Pyhärannassa. Jännitys lisääntyi kun ohjaaja kertoi meidän suoriutuneen niin vakuuttavasti ensimmäisestä sukelluksesta, että voisimme sukeltaa halutessa hylyn sisään. Eipä asiaa sen enempää puitu vaan lähdettiin sukeltamaan laskeutumalla ensin hylyn keulakannelle josta sen jälkeen kyljen viereen pohjaan ja takakautta ympäri. 

Kun hylky oli kierretty nousimme kannelle ja sisään avoimeen lastiruumaan. Lastiruumaan perältä löytyi reikä ilmeisesti konehuoneeseen johon kouluttaja paineli ensimmäisenä ja viittoi sitten ensin Juulian ja sitten minut peräänsä. Tästä tilasta löytyi tikapuut jotka menivät pienehköstä luukusta seuraavan tilaan ja niin etenimme ylös laivan peräkannelle asti, joka vielä kierrettiin kokonaan sukeltaen kansirakenteiden sisäpuolella. 

Kokemus oli jännittävä! Jokapuolella oli elämää: korallia, kaloja, vesihämähäkkejä jne. Sain kuvattua tästä hylkyyn sisälle sukeltamisesta GoPro-videon jonka toivottavasti saan ainakin osittain julkaistua Instagramissa. Toinen sukellus kesti 55 minuuttia ja olimme syvimmillään 20,5 metrissä.

Kokonaisuudessaan upea sukelluskokemus! DiveSaintLucia veti hommasta täydet pisteet ja viimeisteli hyvän kokemuksen vielä lopuksi sillä, että keskuksella suihkun jälkeen kouluttaja kertoi yksityiskohtia syvyyksistä ja lämpötiloista, sekä näytti kirjasta tietoa ja kuvia kaloja yms. joita olimme nähneet. Kovanpuoleisesta 137 US dollarin hinnasta huolimatta suosittelemme lämpimästi!