torstai 30. toukokuuta 2013

Mistä kaikki alkoi

Kaikki alkoi siitä, kun purjehdimme avomieheni kanssa omalla veneelläämme, Maestro 31:llä, kesällä 2012 Ahvenanmaalla ja isäni purjehti milloin edellä ja milloin perässä omalla Sunwind 311:ään. Kaksi saman kokoista venettä körötteli peräkkäin, välillä soittelimme toisillemme väliaikatietoja ja lähietäisyydellä huutelimme veneistä toisillemme samoja asioita. Silloin kävi mielessä, että mitähän järkeä tässäkin on. Kulut kahdesta samankokoisesta veneestä, emmekä päässeet jakamaan purjehtimisen iloja yhdessä. Ainoa positiivinen ja hauska asia kahdella veneellä purjehtimisessa oli ne kisat, jotka sai viritettyä aina siirtyessämme paikasta toiseen. Näinpä ilmoille heitettiin idea kahden veneen myymisestä ja yhden yhteisen, hieman isomman veneen ostamisesta tilalle. Ilman venettä kun on todella hankala olla ja elää, ainakin minun mielestäni!

Syksyllä vertailimme veneitä ja keskustelimme veneen koosta, muista tarpeista ja laadusta. Kävimme katsomassa eri veneitä ja tarkoituksenamme oli käytetyn veneen ostaminen ulkomailta. Netti pöhisi ja kuume kasvoi! Loppujen lopuksi meille hahmottui mitä halusimme ja päätös oli suhteellisen helppo ja yksimielinen.  Samalla olimme haaveilleet siitä, kuinka hieno kokemus olisi purjehtia veneemme jostain Euroopasta tänne kotisuomeen. Dufour:n tehdas sijaitsee La Rochellessa. Laskeskelimme maileja ja pohdimme kuinka paljon meillä olisi kesällä aikaa. Laskeskelimme myös kuluja ja puntaroimme sitä, minkälaisen ainutlaatuisen kokemuksen siitä saisi, kun purjehtisi Ranskasta Suomeen. Palat tuntuivat loksahtelevan paikoilleen. Päädyimme ostamaan uuden Dufour 375:n helmikuussa 2013 Helsingin venemessuilta.

Tärkeimpänä pidimme veneen purjehdusominaisuuksia. Koimme tärkeäksi, että vene olisi sellainen, että sitä voisi suhteellisen helposti hallita myös yksin jos tarvetta. Luimme erilaisia vertailuja venelehdistä ja Dufour osoittautui hinta/laatusuhteeltaan parhaaksi. Myös hieman erilainen tilaratkaisu salongin ja keulan sängyn suhteen miellytti. Salongissa keittiö on dinette mallia, mutta salongin sohvasta saa kuitenkin sängyt kahdelle pöydän jalkoja vaihtamalla. Keulan sänkyyn pääsee kätevästi sängyn vierestä eikä sängyn päästä. Voi kai sen myös myöntää, että viinikellarin ja jääkaapin koko ei ainakaan haittaa matkantekoa! Näistä kuvia ja teksiä varmasti myöhemmässä vaiheessa lisää.

Käytännössä voi sanoa, että helmikuusta saakka on oltu "toinen jalka merellä", kun erinäisiä asioita on selvitelty; mikä on järkevin tapa lähettää tavaraa Ranskaan etukäteen, otettu selvää erilaisista reittivaihtoehdoista, tutustuttu nousu- ja laskuvesiin sekä virtauksiin, Biskajanlahden haasteisiin ja Englannin ja Kielin kanavaan, vertailtu ja tilattu karttoja, plottereita, lämppäreitä, pelastuslautta jne.

Olemme olleet yhteydessä Dufourin paikalliseen diileriin, joka on muuten aivan erityisen mukava tyyppi. Asiat ovat hoituneet sovitulla tavalla ja palvelu pelaa. Monen sähköpostin lopussa olen kiitellyt häntä hyvästä palvelusta. Olemme sopineet, että vene olisi purjehduskunnossa kun saavumme La Rochelleen eli 23.6 sunnuntai iltana.


Saimme ensimmäiset kuvat omasta veneestämme. Vene on siirretty tehtaalta Les Minimesin satamaan.

Matkakuume alkaa olemaan todella kova!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti