Ari kirjoittaa: Aluksen nestorina haluan lisätä tänne blogiin vaikutelmat matkan kulusta nuoren miehistön kanssa. Kippariksi jouduin itseni nimeämään ainoastaan kahteen kertaan asiapapereita setvittäessä Ranskan tulliviranomaisten kanssa. Tosiasiallisia kippareita olivat aina ne, jotka aluksen kulusta vastasivat. Meillä oli aina tähystyksessä kannella kulussa oltaessa parivaljakko, joka olisi purjehtinut keskenään veneemme Suomeen. Se oli mahtava tunne.Keskinäinen luottamus, merimiestaito, yhteishenki, iloisuus, energisyys ja vastuuntunto, joka paistoi läpi koko matkan keskuudessamme oli sellainen kokemus, jota en unohda.
Installoinnit ja automation Nestorina koen iloa siitä, että tekniikka ei ole ajanut ohitseni, enkä kokenut sivullisuutta nuorten osaajiemme kanssa. NMEAT jaSeaTalk:it eri sukupolvineen ovat tuttuja ja tarvittaessa 'karva tasolla' ymmärrettäviä termejä, ja jotka veneemme kohdalla opiskeltiin ennen la Rochelleen lähtöä. Lämppäri asennettiin itse, koska Nestori ja S olivat niin samanmielisiä 'oikean' lämmittimen valinnasta. Valittu VHF AIS -vastaanottimineen oli sopiva valinta plotterin kuvaruutua rikastuttamaan ja kauppa-aluksia näyttämään. Näihin kaikkiin 'karvat' ja tarvittavat keskinäiset liitokset tutkittiin jo ennen lähtöä. Toisin sanoen läksyt oli tehty ennen matkaa. Varsinaisen asentelun yhteydessä tuli veneen tekniikka käytyä läpi melko perusteellisesti. Kun koko miehistömme pääsi veneessä valloilleen kolmeksi päiväksi, tulosta tuli varmasti viikon ammattimiehen työpanoksen verran. Ja tietotaito aluksestamme kasvoi arvoon arvaamattomaan!
Ainoastaan Dufourin Emmanuelia jouduimme pidättelemään installoinneissa. Lähetimme 1,7 kuutiota kamaa veneelle odottamaan saapumistamme. Ilmoitimme Emmanuelille, koska 'pakettimme' saapuu. Hän ystävällisesti vastasi maililla (ei tiennyt paketin kokoa), että hän voi installoida (suora lainaus) paketin veneeseemme, jolloin Juulia nopeasti lähetti paluuviestin, että kiitos kovasti, mutta jos hän voisi avata pakettia päältä sen verran, että installoi vain päällimmäisen imurilla ilmasta tyhjennetyn muovisäkin veneeseen ensimmäistä yötä varten. Lopun hoidamme itse . :D
Minä ja S saimme ranskan rajavartiolaitoksen papereihin hyväksytyksi yön hämärissä toimenkuviksemme 'automation'. Näin jälkikäteen ajatellen taisi läheltä liipata :)
Seamanship!
Todellista merimiestaitoa sain seurata erityisesti kolmen ensimmäisen meripäivän aikana. S katosi kulussa kannelta tuon tuostakin kajuutan syövereihin ja palattuaan raportoi: 'ei vuotoja' tai mistä havaitsemansa 'kitinä' tai 'vinkuna' johtui ja pyysi peppuja ylös sitloorassa saadakseen tarvittavat suihkupullot esiin penkin laatikosta. Kun kaikki kitinät ja epänormaalit vinkunat ja resonanssiäänet oli klaarattu, hoidettiin vielä sivuäänet, jotka kuuluivat itse penkin laatikon kantta nostettaessa. Lopuksi kuului vain moottorin käydessä tasaista vaimeaa hurinaa ja purjeilla seilatessa tuulen suhinaa. Lisättynä iloisella puheensorinalla ja hersyävällä naurulla. Nestorilla oli KIPPARIT, jotka osasivat asiansa!
Hyvään merimiestapaan kuuluu myös, että kotijoukot tietävät mitä aluksella suunnitellaan ja missä se kulloinkin on sekä koska suurin piirtein seuraavaan satamaan saavutaan. Juulia huolehti monen muun asian lisäksi tästä periaatteesta enemmän kuin kiitettävästi. Keskellä puheensorinaa sormet kävivät iphonen lasilla. Kun valmista tuli ja jos veneessä ei ollut nettiyhteyttä, se haettiin vaikka yöllä kaupunkia kiertäen vapaita langattomia bongaillen, jotta päivitykset saatiin mahdollisimman pian nettiin. Uskomaton suoritus!
Erityisesti haluan vielä kiittää kolmen hengen perusmiehistömme lisäksi kaikkia, jotka mahdollistivat veneemme purjehtimisen Suomeen annetussa aikataulussa. Juhaa korvaamattomasta avusta asennuksissa, Suvia ranskan kielen ongelmissa, Teroa ja Virpiä veneen kippareina, asentajina sekä matkamme ikuistajina kuvin ja videoin, Jania, joka toi matkan tekoomme Amsterdamin jälkeen ainakin muutaman kymmenyksen lisää keskivauhtia ja rapsakkaa huumoria ja vaateita purjehdustuulesta ja tuiskusta kesken motorisoinnin tyynessä ja ihanassa auringonpaisteessa. Lisäksi tietenkin Reettaa ja Jonea, jotka elävöittivät loppumatkaamme iloisella otteellaan matkantekoon keinuvassa veneessä. Jone taisi salaa opiskella purjehdusta enemmän kuin arvaammekaan.
Kaiken kaikkiaan matkamme oli Nestorille unohtumaton elämys jossa pullamössöä ei tarjoiltu! Ruoat olivat satamassa, kuin viiden tähden hotellin tarjoamisia ja kulussakin lähes samaa tasoa. Tosin joskus 25 asteen kulmassa tarjottuja.
Kiitokseni ja kunnioitukseni koko revohkalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti