tiistai 16. kesäkuuta 2015

Ocean spray - millaista purjehtiminen oikeasti on

Otsikon kysymykseen on yhtä monta vastausta kun kysyjääkin. Purjehtiessa kaikki riippuu kaikesta: suurimmaksi osaksi kelistä, missä purjehtii, veneestä ja sen kunnosta sekä varusteista, omasta mielentilasta ja vireystasosta sekä siitä mistä kukakin pitää. 


Se kliseinen ajatus että juodaan skumppaa auringonpaisteessa turkoosin veden loistaessa taitaa toteutua vain noin 20%:sesti (?) ja lopun 80%:a voi katsella tätä unelmaa valokuvista. Tai no, jos kelit ovat kohdillaan niin silloinhan se on todella leppoisaa, mutta kuinka usein ne kelit ovat kohdillaan. Volvo Ocean Race luo myös omanlaisensa hurjan mielikuvan tästä lajista. 


Purjehtijan paras kaveri taitaa olla tuuli- ja sääennusteet. Kökössä kelissä on myös kökkö olla. Tämä toimii vähän samalla tavalla kuin mikä vain muukin laji, silloin kun olosuhteet ovat kohdillaan, myös meno on letkeää. 


Meillä perusperiaatteena on ollut, että huonoon keliin ei lähdetä, sinne joudutaan. Sellaista kiirettä ei ole olemassa, joka pakottaa meidät merelle huonoon säähän. 

Meri tarjoaa huikean märän kokemuksia ja elämyksiä, joskus ikäviä, toisinaan niin ihania! Kuinka monta mailia me olemme istuneet ulkona kylmässä, pimeässä, sateessa, kovassa aallokossa, vastavirrassa tai vastatuulessa toivoen että tuulen suunta muuttuisi edes vähän, aallokko pienenisi tai sen suunta muuttuisi edes sen verran ettei suolainen meri sylje joka aallolla saavillista vettä päällesi sitloodan. Tai toisaalta tuulisi edes sen verran että purjeet vetäisivät. Purje repesi, akut ei lataa, moottori vuotaa, lämminvesivaraajan tiiviste vuotaa, vessa haisee tai on tukossa... Mitä näitä nyt on. 

Mutta vaikka merellä olisi joskus kuinka kurjaa tahansa, on niilläkin hetkillä aina vastapuolensa! 

Ehkä tässä lajissa innostaa ja kutkuttaa juuri sen kontrastit. Kun hetken on ollut jäätymässä säkkipimeässä, heilunut kuin tehosekoittimessa, kärsinyt nälkää kun sisälle ei viitsi mennä kokkaamaan (muuta kuin p****nkelinpastaa), ihmetellyt mitä teen täällä taas kun vauhti on kaksi solmua, on vastavirta ja kryssitään eikä matka taitu mihinkään. Tuijotan vielä viidenkin tunnin päästä Rotterdamin valoja vaikka kävin nukkumassakin välissä. On niin paljon aikaa ajatella omia asioitaan että kyllästyy itseensä. Löin juuri polveni ja jalkani ei ole ruskettunut vaan mustettunut mustelmista.. Niin sitten on ne hetket kun aurinko paistaa, on niin kuuma ettet haluaisi olla missään muualla kuin veneellä tuulen viilentäessä vienosti hipiääsi, taivas on kirkkaan sininen, voit pulahtaa uimaan jos siltä tuntuu, aallokko on lempeä ja ohitit juuri myötävirrassa avotuulella ruotsalaisen paatin :D delfiinien hyppiessä rinnalla! 



Kolmenkerraston vaatetus on vaihtunut uikkareihin ja ainoa asia mikä kipparia harmittaa on aurinkorasvaruiskeet sitloodan tiikissä. No onneksi aurinko polttaa nekin ajan kanssa jäljettömiksi. Tiikki on niin kuumaa ettet voi astua paljainjaloin, mutta se on vaan kivaa.

Niin, ehkä ne on ne kontrastit mikä tässä viehättää!

Sunnuntaina seilasimme Guernseyltä sateenvarjokaupunkiin Cherbourgiin. Olimme katsoneet virrat moneen kertaan mutta myöhästyimme tunnilla tämän pahamaineisen Alderney Racen idän puolen virrasta Cherbourgiin päin mennessä. Huiput taisi olla yli 13 solmua, mutta kun virta alkoi tulla vastaan niin vauhti tippui paikoitellen alle kahden solmun. 10 mailin matka kestikin 1,5h sijasta yhtäkkiä 4 tuntia. Rantauduimme siis pimeässä Cherbourgiin, mutta se oli ok sillä tiesimme viime vuodesta että P laituri on vierasveneille joten kun kukaan ei vastannut VHF:n niin otimme omatoimisesti paikan laiturista ja aika nopeasti lamppu sammui! 

4 kommenttia:

  1. Olen miettinyt samaa: ne ovat ne elämänmakuiset yhdessä koetut kontrastit. Mikään ei voita esimerkiksi sitä tunnetta, kun on huonossa kelissä pinnistänyt, ehkä vähän kastunut ja kylmettynytkin, vähintään nälkiintynyt ja sitten pääsee sisälle suojaan: saa villasukat jalkaan, lämmintä ruokaa ja lepoa. Kaikesta on selvitty taas yhdessä, joskus vähän kekseliäisyyttäkin käytten ja omia rajojaan koetellen. Toinen juttu on vielä luonnon lähellä eläminen purjehtiessa. Nuo delfiinikamut ovat varmasti isiitä han huippuesimerkki, mutta vähempikin riittää, esimerkiksi lintupoikue voi olla jo iso ilo. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehdottomasti. Ja Suomessa parasta on jos pääsee kylmän seilin jälkeen lämpimään saunaan. Sitä täällä on ikävöity :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus mielenkiintoisesta teemasta! Yksi pitkään purjehtinut tuttu on sanonut hyvin, että purjehdus on taivas ja helvetti. Ja ilman toista ei oikein ole toista. Erityisesti yksinpurjehdusajoilta tulee mieleen tilanteita, joissa koko homman järkevyyttä on tullut kyseenalaistettua kerran jos toisen. Toisaalta usein luonto on hoitanut homman niin, että vaikkapa tympeän ja harmaan päivän jälkeen onkin tullut upein auringonlasku, joka saa koko homman taas tuntumaan sen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä että se ei ole paljosta kiinni. Eikä tämä tokikaan mitään kärsimystä koko aika tietenkään ole =) mutta on täälläkin ollut ne hetkensä kun pohtii että kyllä nyt voisi jotain muutakin tehdä :) Juuri niin että joku pieni asia kääntää taas koko homman tuntumaan kaiken sen arvoiselta!

      Poista