perjantai 19. kesäkuuta 2015

Se on se viis - hyvää juhannusta siis

Tuntuu että ihan sama kuinka ne virrat katsoo ja yrittää edetä täyden ajan myötävirralla ja vain alussa ja lopussa vastavirralla (vastavirta tällöin heikoimmillaan), niin aina se keskinopeus on sen viis vaikka ennätysvauhti olisi yli kymppiäkin parhaimmillaan. Mutta kun virta kääntyy ja köröttelee sen 2-3 solmua useamman tunnin niin ei siinä pääse keskinopeuksilla juhlimaan. Meillä on tosin melko likainen pohja tällä hetkellä. Yritimme sukeltaa, snorklata ja uida sitä puhtaaksi Portugalin eteläosassa kun vesi oli vielä siedettävän lämpöistä, mutta nyt se on kasvanut uudestaan levää ja hidastaa vauhtiamme. Maalasimme Hempelin (+ joku tyhmä kirjainyhdistelmä) maalilla pohjan vuoden vaihteessa Ooo Las Palmasissa samalla kun peräsintä rempattiin, mutta kaikesta päätellen maali on ollut täyttä sutta sillä pohja on jo nyt noin huonossa kunnossa. Hauskinta vai pitäisikö muotoilla uudelleen, surkuhupaisinta tässä on se että tassunjäljet (mitkä jää veneen pohjaan maalaamatta kun vene on ollut pukeilla) ei kasva minkäänlaista eliöö, vain koko muu pohja kasvaa. Siis juuri se osa minkä me maalasimme viimeisimpänä. Näihin vauhteihin nyt tyydytään. Not good!

Cherbourgista matkamme jatkui kohti Le Havrea. Keskiviikoksi vuokrasimme auton ja kävimme syömässä Eiffelin juurella jädet,


jonka jälkeen veimme Tepun lentokentälle. Olemme kaikki olleet Pasiisissa ennenkin ja koska kaikki nähtävyydet on tullut kierrettyä jo ennen niin nautimme vain kävelystä, maisemista, lämmöstä ja Eiffelistä.



Saatettuamme Tepun lentokentälle palasimme Le Havreen. 


Torstai kului huolto- ja toimistohommia tehden. Perjantaina jatkoimme matkaamme kohti Dieppeä. Tuuli oli pitkästä aikaa genaakkerille soveltuva joten vedimme sen puuhun.


Dieppeen saavuimme klo 22.20.
Miehistömme kasvaa jälleen ensi keskiviikkona kun S:n kaveri Juho hyppää kyytiin Calaisista. Niinpä me etenemme rauhallisesti ja odottelemme Juhon saapumista. 

C'est la Vie toivottaa riemukasta keskikesän juhlaa kaikille!


Alla vielä tiivistelmä edellisistä satamista:

Cherbourg hinta (pituus 12m veneeltä, high season) n. 34€/yö. Hyvät laiturit, hyvät suihkut, sähköt & vesi laiturille, Wi-Fi toimi ja kuului hintaan. 

Le Havre hinta (pituus 12m veneeltä, high season) 39€/yö. Suihkut toimi erikseen maksettavilla poleteilla ja oli aika sikolätit. Sähkö & vesi laiturille, Wi-Fi ei toiminut erityisen hyvin mutta kuului hintaan. Laiturit ok. Kaupungissa ei erikoista nähtävää. Emme välttämättä menisi uudestaan mutta toimii hyvin jos miehistö vaihtuu (Norwegian lentää Pariisiin edullisesti ja Pariisista Le Havreen on vain noin 200km).


2 kommenttia:

  1. Jälleen ihania kuvia ja tunnelmia tarjolla. Noissa myrkkymaaleissa on todella suuria eroja. Me käytämme aina yhtä ja saamaa (älä kysy mitä, en muista, koska kippari huolehtii niistä =D) ja pohja on meillä aina todella hyvässä kunnossa. Suotuisampia tuula teille =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) kyllä, myrkkymaaleissa on suuria eroja ja myös suuria eroja mitä maaleja myydään missäkin maassa, koska eri merialueilla sallitaan erilaiset myrkkymaalit tiettyjen maalia sisältävien aineiden mukaan.. Esim. me emme saaneet Kanarialta haluamaamme maalia ja nyt pohja on mitä on. Meilläkään Itämerellä ei ole ollut ikinä tätä ongelmaa, toki tämä kausi ollut aika paljon pidempi kuin normaalisti Suomessa :)

      Poista