maanantai 1. kesäkuuta 2015

Veneilyruoka-special: Kipparin vakiot

Samuli kirjoittaa: Vikalista on tyhjä ja sääikkuna antaa odottaa itseään, siispä ruokabloggaamaan, aikamoista! Olen aina tykännyt laittaa ruokaa, mutta täällä reissulla se on ollut vielä tavallista mukavampaa koska aikaa on. Ei minun kokkaukset kovin monimutkaisia ole, mutta ei sitä veneessä liian monimutkaisia saa ollakkaan. 
Ohessa reseptit pariin vakioruokaan, jota J ainakin jaksaa syödä ja kehua.

Kanaa Tikka Masala (4 hlö)

noin 400g kananfileitä
2 rkl öljyä
1 isohko sipuli
2 rkl tomaattipyrettä
4 kpl valkosipulinkynsiä (vähempikin riittää, mutta me laitetaan välillä 6 kpl)
pala inkivääriä (noin 4cm, insinööri tsekkaa mitalla)
2 prk tomaattimurskaa (á 400g)
1 tl chilijauhetta
1tl kuminaa
1 tl suolaa
2 dl turkkilaista jugurttia

basmatiriisiä lisukkeeksi

Ruskista paloiksi pilkotut kananfileet ja siirrä sivuun pannulta.

Kuullota öljyssä silputtu sipuli, murskatut valkosipulinkynnet, raastettu inkivääri, tomaattipyree ja mausteet. Murskaa lastalla mössöksi, suutuntumaa ja sattumia saa jäädä. 
Lisää joukkoon tomaattimurskat ja anna hautua.

Lisää joukkoon kananpalat ja jugurtti. Hauduta noin 10 minuuttia, jotta kanat ovat varmasti kypsiä.

Tarjoile basmatiriisin kera.

Valmistusaineet
Sattumia saa olla reilusti
Valmiin mössön pitäisi näyttää jotakuinkin tältä
Tarjoiluehdotus: Pari basilikanlehteä päälle, vettä kuppiin ja tiskin säästämiseksi vain haarukka.
Taustalle sopii hyvin esim. Välimeri, alle huoltoa kaipaava teak-pöytä.

Sieni-pekonirisotto (4 hlö)

noin 200g tuoreita sieniä
1 isohko sipuli
1 pkt pekonia
voita
3 dl risottoriisiä
4 dl valkoviiniä
1 kasvisliemikuutio
noin 8 dl vettä

Tarjoile parmesaaniraasteen ja sitruunan kera

Paista pilkottu pekoni, lisää joukkoon sienet ja sipuli. Kuullota, lisää voita tarpeen mukaan.

Puhdista pannua vähän ja lisää voita sekä riisit. Kuumenna riisi kuultavaksi voissa ja lisää joukkoon valkoviini. Sekoita liemikuutio lämpimään veteen ja lisää sitä joukkoon viinin imeydyttyä. Jatka veden lisäämistä aiemman imeydyttyä. Sekoittele välillä ja anna kiehua kypsäksi (noin 20 min). Sekoita joukkoon pekoni, sienet ja sipuli. Koostumuksen tulisi olla hieman kostea.

Valmistusaineet
Sienet, sipuli ja pekoni paistumassa
Tarjoiluehdotus: parmesaaniraastetta, chilihiutaleita, basilikanlehtiä ja sitruunaa.
Veitsi tiskivuoron mukaan.



4 kommenttia:

  1. Hei, nämä laitetaan kokeiluun! Mietin juuri mistä keksisi vaihtelua meidän vakkariruokiin. Jotenkin mulla oli kuvitelma että tikka masala olisi kovin hankala tehdä, mutta tämä resepti vaikuttaa varsin toimivalta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivoista veneruokainspiraatioista! Intialaista vegeä tulee kokkailtua kotona viikoittain, mutta jostain syystä ei veneessä. Täytyykin laittaa kokeeksi aloo gobit ja palak paneerit veneen liedelle ;)

    Risotto on myös kätevä ja maistuva veneruoka... mmmm... Ei haittaisi vaikka innostuisitte enemmänkin ruokabloggailemaan ;)

    VastaaPoista
  3. No voi nam! Näyttävät todella herkullisilta annoksilta. Pitääkin ottaa reseptit talteen =).

    VastaaPoista
  4. Hauskaa että reseptit tulevat kokeiluun! Tikka Masala on tosiaan helppo. Nautinnollisia makuhetkiä teille kaikille!:)

    VastaaPoista