Tämä Portugalin pasaatiksikin kutsuttu pohjoisenpuolen tuuli on nyt puhallellut useamman viikkoa vaihtelevilla, paikoin todella voimakkailla tuulen nopeuksilla höystettynä meidän reitille vastaisella aallokolla ja vastavirralla. Tämä ei toki tullut meille yllätyksenä, vaan olimme jo aiemmin pohtineet vaihtoehtoa lähteä Kanarialta Azoreille ja sieltä tikki Euroopan mantereelle. Kanarialla ollessamme meille aukesi kuitenkin hieno sääikkuna Afrikkaan, joten käytimme sen. Niinpä Azorit jäivät ja tiesimme että tämä portugalinpasaati pitäisi vielä kohdata.
Lissaboniin pääsimme suht vaivatta. Tai no, käytimme kaikki mahdolliset ja vähän mahdottomatkin sääikkunat hyväksemme, tarkoittaen tällä pientäkin mahdollista tuuliennustetta jostain muualta kuin pohjoisesta ja jotain muuta kuin kovaa tuulta, sekä lähes pläkät (tuulettomat) ennusteet käytettiin.
Vietimme Cascaisissa ankkurissa muutaman yön,
ja VOR huumasta selvittyämme päätimme lähteä yönylipurjehdukselle/moottorimarssille kipuamaan Portugalin rantaa pohjoiseen päin, sillä nyt ennusteet lupailivat yhdeksi vuorokaudeksi lähes tyyntä tai vain hentoa vastaista. Niinpä keskiviikko iltana nostimme koukun pohjasta ja suuntasimme kotimatkalle.
Kuinka ollakaan päästyämme Cascaisin uloimman niemen länsipuolelle Atlantin näytti meille mihin leikkiin olimme ryhtyneet. Tuuliennusteet eivät todellakaan pitäneet paikkaansa vaan tuuli oli noin 12-14m/s ja tiukka kryssikulma. Aallokko sylki vettä ruorimiehen/naisen syliin keulan sukeltaessa aaltoihin. Se tuulikin vielä olisi mennyt mutta aallokkoa ei olisi jaksanut juuri siksi kun oli kuin uitettu koira pimeässä.
Tsekkailimme juuri tarkistamamme sääennusteet vielä satelliitin kautta eikä mikään ennuste näyttänyt näin kovaa tuulta. Ehkäpä jokin kiihdytyskaista efekti. Jatkoimme sisukkaasti kryssimistä. Muutaman vendan jälkeen tuuli rauhoittui ja tunteja myöhemmin moottorimarssi sai alkunsa.
Aamun valjettua aallokkoa ei ollut. Jäljellä oli vain pitkä ja loiva maininki, jonka harjaa C'est la Vie kiipesi ylös urheasti ja lasketteli alas ketterästi Volvon laulaessa tasaista hyrinätuutilauluaan vapaavuorossa nukkuvalle S:lle yrittäen tuudittaa minutkin uneen huonosti levätyn yön jäljiltä.
Torstaina illansuussa, siis noin 23 tunnin kuluttua lähdöstämme Cascaisista, saavuimme Figueira da Foziin. Paikka oli meille tuttu, sillä olimme täällä viime syksynä etelään päin mennessämme. Vietämme Fig Fozissa pari leppoisaa päivää. Toisena totuttelimme mm. taas uudelleen tähän Portugalin länsirannikon manjana jos silloinkaan -meininkiin. Yritimme tsekata sisään satamaan ja saada laitureille ja suihkuihin korttia jolla päästä sisään. Toimiston ovessa luki aukioloajat ja siestaahan siellä vietettiin mitenkäs muuten. Kaksi tuntia myöhemmin odottelimme edelleen samaa asiaa. Siinä kohtaa he olivat noin tunnin myöhässä oven lapussa ilmoittamastaan aukioloajasta. Näin täällä päivät kuluu. Odotellen koska sataman henkilökunnalle sopisi että tulemme maksamaan. Ei näitä kiinnosta. Toisaalta se on todella nöyryyttävää mutta toisaalta taas aika ihailtavaa. No stress!!! Jos otan tämän opin mukaan Suomen minuuttikulttuuriin niin kuinkahan minun käy?!
Huomenna aamulla matkamme jatkuu eteenpäin. Odottelemme kovimmat pohjoisenpuolen tuulten puhaltelut satamassa, mutta nyt aukeaa taas kohtuullinen sääikkuna, joka näyttäisi tällä Portugalin rannikolla tarkoittavan joko tyyntä tai hentoa vastaista.
Nyt voimme virallisesti sanoa kotimatkamme alkaneen, sillä edessämme on kutakuinkin sama reitti ja pitkälti tutut paikat, kuin viime kesänä/syksynä tänne purjehtiessamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti