maanantai 12. tammikuuta 2015

Go with the flow - Ylitysvalmisteluja

Päivät ovat kuluneet s/y Leewayn Annen ja Jukan kanssa valmistellen sekä venettä että miehistöä tulevaan Atlantin ylitykseen. Ruokalistat ja -kaupat on koluttu läpi, turvallisuusasioita ja-laitteita katsottu, veneeseen tutustuttu, käyty mastossa, riki tsekattu jne.. Päivät ovat juosseet kuin jossain filmissä. Meillä on ollut hauskaa ja olemme innoissamme!

Olemme viettäneet myös hauskoja iltoja s/y Iiriksen Johannan ja Timon kanssa. Olemme onnekkaita, kun saamme heidät asuttamaan meidän venettä oman veneemme ulkopuolisten seikkailujemme ajaksi, ja samalla he saavat viimeisteltyä remonttejaan Iiriksessä.

Tulevan kevään suunnitelmat ovat nyt saaneet jo hyvät raamit; säiden niin salliessa, köydet irtoavat keskiviikkona ja Atlantin ylitys kutsuu. Ylitykseen menee se aika mikä menee. Lopun ajan reissaamme Karibialla, ja mahdollisesti tapaamme s/y Dysselin väkeä. Lennämme takaisin omalle veneellemme Kanarialle maaliskuun alussa ja lähdemme kiertämään vielä näitä saaria. Sen jälkeen huhtikuussa kohti Afrikkaa, hakemaan Afrikan tähteä. Afrikan rannikkoa puskemme pohjoiseen ja kevään tuulet näyttävät mitä kautta reitti Suomeen tulee olemaan. 

Olemme nyt kutakuinkin reissumme puolivälissä, ja todella onnellisia siitä, että pääsimme lähtemään ja että rohkenimme ottaa irtioton arjesta! Olemme myös iloisia siitä, että koko vuotta ei oltu suunniteltu päivästä päivään etukäteen, vaan että juuri tällaisille sooloiluille oli jätetty tilaa. Go with the flow, eikö vain?! Niin pitää tehdä, olla ja elää kuin mikä itsestä hyvältä tuntuu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti