maanantai 13. huhtikuuta 2015

Rabat, Marokko

Jos minulta olisi kysytty vuosi sitten missä olen vuoden päästä, en todellakaan olisi osannut vastata että no paatilla Afrikassa. 





Täälläpä sitä nyt kuitenkin seikkaillaan, eksytään medinoiden (medina=kaupungin keskus), pikkukujien saloihin, heittäydytään uuden kulttuurin armoille ja nautitaan joka hetkestä, sillä ikinä ei tiedä mikä kulman takana odottaa.

Rabat on Marokon pääkaupunki. Asukkaita on noin 2 miljoonaa. Rabatissa on kaksi medinaa. Medina erottuu muusta kaupungista muurilla. Rabatin toinen medina on turistisempi, ja toisessa tapaat paikallisempaa väestöä. Joka tapauksessa tunnelma on lähes sama. Pikku kujat ovat täynnä toinen toistaan pienempiä kojuja/kauppoja, joissa myydään mm. nahkatavaraa (kenkiä, laukkuja, takkeja), mattoja,


muita käsitöitä,

 


koruja, ruokia... 





Oikeastaan ihan mitä vain. Se mitä täällä ei myydä, sitä et tarvitse. Tunnelma on jännä! Ihan kuin tipahtaisit muun kaupungin helskeestä täysin toiseen aikakauteen pujahtaessasi muurien sisään.




Rabatin tunnelmaa on jotenkin vaikea kuvailla. Tavallaan kaupunki on selkeä mutta toisaalta se on sekoitus vähän kaikkea. Vanhaa, uutta, köyhää, varakasta, siistiä ja sitten taas roskia joka puolella.. Tämä on muslimimaa, joten uskonto luo tottakai omat sääntönsä joka näkyy ja kuuluu myös katukuvassa. 



Viidesti päivässä sekä yleisistä että talojen katoilla olevista kaiuttimista kantautuu kaupungin vilskeeseen rukouskutsu. Rukoushuoneita on vähän joka kadun kulmassa, ja aina joku tulee tai menee sisään, ottaa kengät pois, pesee kätensä ja suorittaa muut rukoukseen kuuluvat rituaalit. Naiset peittävät hiuksensa huivilla, ja käyttävät niin pitkiä housuja/hametta kuin pitkähihaista paitoja. Lapsia on paljon.
Ihmiset ovat superystävällisiä ja puhuvat suht hyvin englantia. Joka paikassa on hurja määrä poliiseja, joten olo tuntuu todella turvalliselta. Kukaan ei pääasiassa tyrkytä mitään (poikkeuksia lukuun ottamatta), joka tuo ihan omanlaisensa miellyttävän ilmapiirin. Saat kävellä suht rauhassa ja tutkia ympäristöä.

Satamassa viereinen laiturinpätkä on kuninkaan veneille. Siinä on passissa kuninkaan kuusi moottorivenettä, joita vartioidaan ja pestään jos kuningas sattuu haluamaan merelle. Noh, ei ole kunkkua näkynyt näillä main, mutta onpahan ainakin satama-alue hyvin vartioitu! Muutenkin satama on todella hyvä sen ollessa myös suhteellisen uusi. 


Laiturit ovat hyväkuntoiset, sähköt ja vedet tulevat laiturille, suihkusta lämmintä vettä, kauppaan kävely/pyöräilymatka, satamahenkilökunta avuliasta ja ystävällistä jne. Pyykinpesu pitää tilata satamahenkilökunnan kautta eikä hinnasta ole kirjoitushetkellä tietoa. Wifi on erikseen maksullinen. Satama on edullinen  ollessaan vain noin 8€/yö kokoisellemme veneelle (erikseen low- ja high season, nyt olemme lowlla), ja täältä saa vielä Sail the world - jäsenyydellä 20% alennuksen. Sataman läheisyydessä oleva rakennusalue (tiedä sitten ovatko tarkoitettu asuin- vai kauppatiloiksi) on 
vielä kesken, ja jotenkin tuntuu että ne ovat olleet jo kauan kesken.
Kuitenkin joku siellä koko ajan nakuttaa jotain lankkua johonkin, joten yritys on ainakin kova.

Satamasta pääsee helposti joen toiselle puolelle turistisempaan medinaan soutuveneellä, (0,20€/hlö) ja soutuveneet kulkevat valoisaan aikaan non-stoppina jokea puolelta toiselle. 


Myös tramin käyttö on halpaa (0,60€/hlö) ja helppoa. Jos haluat matkustaa pidemmän matkan toiseen kaupunkiin, junat ja bussit kulkevat hyvin ja ovat edullisia. Ylipäätään kaikki tuntuu olevan todella edullista. Turisteja kuitenkin huijataan surutta ja hinnat ovat tuplat verrattuna paikallisiin. Se on kuitenkin ihan ok, sillä puhutaan niin pienistä hinnoista; maksan mielelläni pullasta 0,20€ vaikka se on paikallisille 0,10€. Nahkatuotteiden hinnat eivät ikinä ole sitä mitä myyjät ensimmäiseksi heittää, joten oppirahat tulee maksettua moneen kertaan eri tilanteissa aluksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti