keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lomailua Portossa ja matkapurjehtijan arkea

Tiistaina siirryimme Douro Marinaan, joka on Lähempänä Porton keskustaa. Se on uusi satama, johon olimme saaneet -20% kupongin Viana do Castellosta. Oli ihana olla taas merellä, vaikkakin siirtyminen oli vain kolme mailia. 


Huristelimme minipätkän moottorilla. Vihdoin aurinko paistoi lämpimästi ja meriveden lämpötila on 25C :) 


Saavuttuamme Ria da Douron jokisuistoon, missä Douro Marina sijaitsee, emme kerinneet edes kovin lähelle satamaa, kun sataman henkilökunta, kaksi miestä, tulivat kumipaatilla meitä vastaan. He opastivat meille paikan ja auttoivat kiinnittymään laituriin. En kerinnyt kuin köydet heittää näille herroille, kun veneemme oli jo suorassa ja tiukasti laiturissa. What a service!!! He vielä jopa hakivat jakarin ja muuttivat laiturin knaapin paikkaa jotta vene oli viimeisen päälle suorassa. Kiittelimme moneen kertaan! Minä nukahdin aurinkoon päikkäreille syötyäni S:n tekemää lemppariruokaani. S touhusi ja otti pyörät esiin.

Satamakonttorissa yhtä hyvä palvelu jatkui. Kaikki ohjeet saatiin viimeisen päälle ja vessat ja suihkut tultiin esittelemään kädestä pitäen.. Sataman henkilökunnalla oli aikaa jokaiselle asiakkaalle, vaikka meilläkin oli jos jonkinlaista kysymystä koskien ties mitä.
He pyytävät myös kirjallista palautetta palvelustaan, joka on tietysti hyvä merkki. Tämä satama on nuori ja he todella yrittävät! Ainakin me pidämme satamasta! Eikä siinä vielä kaikki, tänä aamuna sitloodan pöydälle oli ilmestynyt juuri leivottu sämpyläpussi  ilman mitään tilauksia:) oli mukava herätä!

Ria da Douro on pahamaineinen mm. kovista (jopa 6-7solmun) virroistaan, mutta Douro Marina sijaitsee sen verran joen alussa, ettei jokea tarvitse mennä syvälle. Meillä ei ollut mitään ongelmia virtauksien kanssa onneksi. Menimme satamaan nousuveden puolessavälin, jolloin myös syvyys oli mukava. Nyt meidän ei tarvinnut jännittää. Matalimmillaan laskuvedellä ihan satamaan johtavan reitin vieressä on vettä vain 1,1 metriä.

Hyvän palvelun lisäksi suihkut ja vessat ovat hyvät (tietysti kun uudet). Täältä löytyy myös pesukone ja kuivausrumpu, jotka molemmat maksavat 3€/kone. Sähköt ja vesi laiturilta. Wifi toimii koko ajan satamakonttorin lounge tilassa, jonka lisäksi vuorokaudessa saa venettä kohti tunnin ilmaista netissäsurffausaikaa. Kiinnitys on kylkikiinnitys. Sataman läheisyydessä ravintola, pieni venetarvikeliike (suurempi rantaa pitkin kaupunkiin päin vain noin puolen km päässä), spa yms.. Kauppaan saa kävellä noin 10-15 minuuttia. Porton keskustaan 3,5 km. Kaikin puolin viihtyisä ja hieno paikka. Suosittelemme! Tosin hintaakin löytyy 35€/yö, mutta alennuskupongin kanssa meidän kokoisella veneellä selviää 28€/yö.

Keskiviikkona eli eilen lähdimme pyöräilemään joen vartta pitkin Porton keskustaan. 3,5 km meni hujauksessa vaikkakin kävely/pyörätie on kapea ja vastaantulijoita ja joenvarressa laiturilta kalastajia piti väistää. Tämä kaupunki on toiseksi suurin Portugalin kaupunki heti Lissabonin jälkeen ja on kuuluisa Portviineistä. 


Portviinin tehtaita/panimoita olikin rannassa ihan vierivieressä. Me valitsimme tutustuskohteeksemme The House of Sandemanin. He tarjosivat 5€ hintaan englanniksi opastetun kierroksen panimossa sisällä sekä kahden portviinin maistattelun. 

Kierros oli mielenkiintoinen! Meille selvisi mm. miten ja missä portviiniä tehdään, miksi sen on jälkiruokaviiniksi tarkoitettu ja miten se säilötään, Sandemanin zorrolta näyttävä figuuri, vuosikerrat yms.


Nämä kaikki tynnyrit ovat oikeasti täynnä portviiniä.


Luolan saloissa oli myös vintage viinejä, joista vanhin on 1904 vuodelta. Tämä pullo maksoi 5000€ :D


Ja lopuksi saimme vielä maistaa sekä punaista että valkoista portviiniä.


Se oli hintansa arvoinen kierros, jota voimme lämpimästi suositella mikäli joskus Portoon päätyy vierailemaan. Kaupunki on muutenkin kaunis, tosin vähän vaikeakulkuinen korkeuserojen vuoksi, mutta ehdottomasti vierailemisen arvoinen!


Kierroksen jälkeen päädyimme syömään paikkaan nimeltä Bar Ponte Pensil, joka on ihan sillan kupeessa, Porton puolella. Tapas ravintola on rakennettu vanhan sillan jalkaan ja sanoisin että sieltä on parhaat maisemat tähystellä kaupungille ja nauttia tapaksista.

Me saimme säkällä paikan parhaan pöydän ja niinpä näimme myös hienon auringonlaskun. Myös tätä paikkaa voi ehdottomasti suositella! Palvelu oli loistavaa, ruoka hyvää ja edullista sekä maisemat kerrassaan upeat.




Ihana päivä ja onnistunut ilta pitkästä aikaa! Juuri puhuimme siitä, kuinka säkää on kaikkien ravintoloiden ja paikkojen kanssa mihin päätyy. Vaikka kuinka yrittää etukäteen tutustua satamiin, lukea eri blogeista yms, niin kaikkien mielipiteet ja kokemukset sekä paikan palvelu voi vaihdella melkoisesti. 

Monilla on purjehduksesta ehkä melko ruusuinen kuva, ja niinpä saattaakin helposti luulla, että mihin noillakin tuolla on kiire ja miten niin he eivät ole kerinneet nauttimaan olostaan koko aikaa. Totuus on se, että koko ajan pitää seurata sääennusteita, sillä jos jossain haluaisi olla johonkin aikaan, voi olla että se sääikkuna on mennyt jo jos jotain mahdollisuutta etemiselle ei käytä. Täällä pitää "tehdä myös kotitehtävänsä" eli olla tarkoin perillä mihin menee ja koska menee, sillä kaikista satamista ei saa kaikkea, täällä päin ankkuripaikat ovat harvinaisempia ja satamiin ei välttämättä voi mennä kaikkina aikoina, tai sitä ei ainakaan suositella. Tavallisiin asioihin, kuten tiskaamiseen, pyykinpesemiseen, internetissä ja kaupassa käymiseen yms. saa helposti hurahtamaan yhden päivän. Tuntuu että koko ajan veneen hankintalistalla on tavaraa ja veneen siivoaminen sekä sisältä että ulkoa on jatkuva työ, ei mikään kerran viikossa tehtävä setti. Patjoja pitää tuulettaa ja huolehtia että paikat pysyy kuivina jotta mikään ei pääse homehtumaan. Kauppareissu onkin yksi eniten aikaa vievistä puuhista, sillä kaikki pahvikopat on suositeltavaa jättää ulos, sillä ne ovat parhaita paikkoja mihin torakat voivat munia ja tätä kautta kulkeutua veneeseen. Olemme myös repineet säilykkeiden etikettejä pois samasta syystä. Lisäksi jos torakoista haluaa pysyä erossa, kaikki hedelmät ja vihannekset on paras pestä (jotkut pesevät jopa gloorivedellä) ennen veneeseen tuontia. Laiturilla on siis jonkin lainen show aina kauppareissun yhteydessä. On myös erittäin suositeltavaa tiskata tiskit heti käytön jälkeen, ja pyyhkiä murut pois, ja sekin samasta torakka syystä. Myös "irto" ruokien tulisi veneessä olla jonkinlaisessa astiassa, eikä esim riisejä yms ole hyvä pitää omassa paketissaan vaan kannellisessa kipossa. Lisäksi merelle lähdettäessä vene ei voi todellakaan olla mikään pommi, vaan tavarat aseteltuna paikoilleen, sillä paatin keikkuessa aallokon seassa tai halssin vaihtuessa, tavarat voivat lennellä ja rikkoutua tai rikkoa paikkoja.

Eilen sanoinkin että joku päivä haluan vain rannalle olemaan enkä koskea yhteenkään siivousrättiin tai miettiä onko vene kunnossa, koska se ei tunnu ikinä olevan. Aina on joku puuttuva turvaväline tai muu asia/tavara mikä olisi vähintäänkin hyödyllinen jos ei pakollinen :) eilinen oli kuitenkin leppoisa ja erittäin onnistunut päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti