lauantai 4. lokakuuta 2014

Aurinkoa päivällä, svelliä yöllä ja sumuisia valtamerimaininkejaaamulla. Nazare-Ilha Das Berlengas-Cascais

Torstaina jatkoimme matkaamme nautiskeltuamme Nazaresta kaikin puolin. Aamupäivällä oli lähes tyyntä, mutta kauaa emme joutuneet moottoroimaan vaan pääsimme pitkästä aikaa vakiopurjeilla hyvää vauhtia etelän suuntaan. Jossain vaiheessa päätimme, että käydään kurkkaamassa Ilha Das Berlengas niminen saari, joka sijaitsee vain 8 mailia Penichestä länteen, vaikka olimme suunnitelleet menevämme suoraan Penichen satamaan. Päästyämme perille,  pumppasimme kumiveneemme ja lähdimme tutustumaan saareen, joka oli häikäisevän upea. Siitä kertovat jälleen kuvat.




Kumivenettä pumpatessamme teimme päätöksen jäädä yöksi poijjun nokkaan (saaressa ei ole marinaa, pelkästään poijut), sillä emme olisi kerinneet enää valoisalla lähimpään marimaan eli Penicheen. Tiesimme kyllä että keli ei ole tähän paras mahdollinen, sillä jo illalla oli läikkyä melko paljon. Halusimme kuitenkin käydä tutkimassa saarta, eikä sääennusteet lupailleet mitään kovin kummoista tulevalle yölle. Saari on kerrassaan upea ja luonnonkaunis paikka! Jos nyt voisi kelata aikaa taaksepäin, lähtisimme aikaisin Nazaresta josta n. 25 mailia Ilha Das Berlegasiin ja viettäisimme päivän saarta tutkien, sukellellen ja uiden ja suuntaisimme yöksi Penichen satamaan johon on vain 8 merimailia matkaa. Emme nimittäin nukkuneet koko yönä sillä keikutus oli aivan järkyttävä. Korkeista kallioista huolimatta aallot pitivät tasaisen kovan keinutuksen veneessä aina aamuun saakka. Kello kolmelta yöllä pohdimme mahdollisuutta lähteä etenemään sillä nukkuminen oli mahdotonta. Emme kuitenkaan halunneet lähteä pimeällä merelle, sillä portugalilaisilla kalastajilla ei ole mitään jakoa verkkojen kanssa. Tuntuu että niitä voi olla missä vain, minkä vain kokoisia tai muotoisia, eikä kalastusaluksilla liiemmin ole näkynyt AIS:a, hyvä jos ajovalot pitävät päällä.. Naureskelimme siis omille aiemmin päivällä tehdyille päätöksillemme ja yritimme epätoivoisesti laittaa päätä tyynyyn. 

Heti auringon noustua irrotimme köydet poijjun nokasta ja lähdimme merelle nukkumatta tippaakaan. Väsy ei silti ihme kyllä painanut. Pääsimme näkemään ja kokemaan ensimmäistä kertaa elämässämme ihan kunnon valtameri mainingit Atlantin tarjoillessa ylämäki alamäki tyyppistä möykkyistä merta meille heti aamusta lähtien. En ole ennen kokenut moista, tuuli oli erittäin hentoa ja virittelimme genaakkerin lähes heti lähdettyämme etenemään, mutta maininki oli aivan tolkuttoman kokoista. Biskajalla oli ennusteista päätellen ollut kovaa menoa, joten me saimme kokea Biskajan tuulien maininkien rippeet. En lähde arvailemaan metrejä, mutta sen verran voi sanoa että niitä metrejä oli useampi!!! Jättiläismainingit kiusasivat myös osittain genaakkeriamme, sillä aallon pohjalla purje ei täyttynyt tuulesta ja harjalla se taas sai tuulen lisäksi kunnon surffin mainingin alamäestä. Mielenkiintoinen kokemus. Mitään kummalista tässä ei kuitenkaan ollut, sumun hälvetessä otimme uikkareissa sitloodassa aurinkoa ja pohdimme milloin jiippailla maininkien seassa. Jossain vaiheessa tuuli tyyntyi niin että jouduimme moottoroimaan. Yhtäkkiä se taas nousi n. 10m/s ja pääsimme viimeiset 7 mailia vauhdikkaasti 5-8 solmua pelkällä keulapurjeella. Sellainen legi. Melko vaihtelevaa tuulta!

Rantauduimme Cascais nimiseen satamaan ihan Lissabonin lähelle eilen perjantaina klo 17.45. Jo sataman ulkopuolelta bongasimme yhden suomalaisveneen ankkurissa, mutta crew oli kaiketi ottanut dinghyn ja lähtenyt tutkimaan Cascaisia, sillä veneessä ei näkynyt ketään. Juttelimme VHF:llä kanavalla 9 satamakonttoriin ja he pyysivät meitä jättämään veneen vierailijaponttooniin, ottamaan veneen paperit ja passimme sekä tulemaan tekemään check-inin. Tyypillinen ruljanssi täällä päin. Saimme check-inin yhteydessä jopa tervetuliaislahjan tästä paikasta :D ensimmäinen laatuaan! Mitä ihmettä?! Punaviinipullo. Tiesimme kyllä että tämä on arvokas satama mutta halusimme tulla käymään, olihan low season. Hinnat ovat siis laskeneet ja 10-12 metriset veneet maksavat 20€/yö +verot. Satama on todella hieno. Kaikki mahdolliset palvelut ovat n. 400 metrin etäisyydellä, ei siis tarvitsisi poistua marinasta lainkaan jos ei haluaisi! Sataman henkilölunta tuli kumiveneineen autamaan rantautumisessa jne. Hyvää palvelua! Emme olleet kerinneet edes rantautua kun tanskalaiset ystävämme huutelivat meidät tervetulleiksi istuessaan suomalaisveneen sitloodassa. Satamassa oli toinenkin suomalaisvene, ja myös ruotsalaiset kilpakumppanimme aiemmalta legiltä. Oli hauska rantautua kun kaikki heiluttelivat ja tervehtivät ja tulivat juttelemaan. Saimme kutsun istua iltaa tanskalaisten veneessä saksalaisten kanssa. Olimme ajatelleet mennä, mutta minä nukahdin käytännössä pystyyn illallisen jälkeen yhden nukkumattoman yön jälkeen. Paikka vaikuttaa todella kivalta, tekemistä siis riittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti