Takana seili kovemmassa aallokossa ja kylmässä reippaassa tuulessa La Palmalta El Hierrolle, huonosti nukuttu yö kammoksuttavassa satamassa El Hierrolla, seuraavan aamun kymppi mailin koneistus huonosta satamasta vähän mukavampaan satamaan saaren eteläkärkeen, köydet kiinni laiturissa ja herkullinen aamupala edessä.
Kerrankin ei ole heti lenkkikengät jalassa ensimmäisenä höögaamassa tutustumaan saareen, vaan kuuntelemme venyttelybiisilistaani, johon kuuluvat seuraavat kappaleet:
 |
| Kysyin mitä S haluaisi aamupalaksi: en tiedä mutta kahvikone ainakin esille ja nopeasti! |
 |
| Kellonajalla ei ole oikeastaan mitään väliä, elimmehän Dominikaaneissakin väärällä aikavylhykkeellä jonkin aikaa edes tietämättämme sitä |
 |
| Tänä aamuna tihkutti pitkästä aikaa. Antaa sataa vaan, vedän peiton korviin ja syön koko päivän |
 |
| Kyllä kynttilää voi polttaa aamupalallakin, ei aina vain iltaisin. |
Jukka Poika - Laineet
Tenerife Sea - Ed Sheeran
Riptide - Mister Wives
Jenni Vartiainen - Aurinko
Vesa-Matti Loiri - Armaan läheisyys
Maarit Hurmerinta - Joidenkin kaa
Jukka Poika - Isot laivat
Edu Kettunen -Rooma
Madonna - La Isla Bonita
Rihanna - FourFiveSeconds
Eva & Manu - Feet in the Water
Eva & Manu - All I Can See
Raappana - Perhesuhteet
Jatkoimme siis matkaamme La Palman saarelta El Hierrolle perjantai aamuna. Vauhti oli jälleen kova, tuuli myötäinen ja aallokko tapansa mukaan vähän kiukkuinen. En tiedä sitten mistä se on kiukkuuntunut, mutta nyt se heitti vettä vain muutaman kerran sisään sitloodaamme, kun viime legeillä se on ottanut tavakseen vähän epäkohteliaan käytännön tulla ihan kutsumatta omilla ajoillaan sitloodaan ja antaa kunnon suolahuuhtelun vaatteillemme ja hiuksillemme, ihan meidän sitä toivomatta. Matkalla minä bongasin suuren valaan. Kerkisin ruorin takaa nousta seisomana ja sanomaan, että o-onkohan tuossa val... Ja sitten näin toisen puhalluksen, suuren musta evän sekä jättiläisselän. Osoitin sormella ja änkytin, se oli todella lähellä venettämme auringon sillassa. S ei kerinnyt sitä nähdä, se purskautti vain muutaman kerran vettä ilmoille ja sukelsi sitten takaisin johonkin syvyyteen. Se oli suuri ja kaunis!
Kerkisimme Puerto de la Estacan satamaan juuri ennen pimeän tuloa. Paikka osoittautui aika karmivaksi eikä ankkurointiin ollut tilaa. Betonilaiturissa oli kynnys, johon tuhoaa helposti veneensä nousu- ja laskuvedellä, joka täällä on kuitenkin sen 2 metriä. Niinpä vaihdoimme paikkaa vielä yön pimeydessä, mutta tämä paikka oli samanlainen. Nyt tuuli tosin tuli edestä, ei sivusta kuten aiemmin jolloin se painoi meidät suoraan "laituriin". Laskuvedellä ei ollut puhettakaan että veneestä pääsisi pois, näkyi vain pahalta haisevaa betonia ja jotain vesisiiroja tai torakoita tiedä noista. Nukuimme yön super huonosti ja kävimme useamman kerran yössä säätämässä fendereitä ja köysiä.
Kerkisimme Puerto de la Estacan satamaan juuri ennen pimeän tuloa. Paikka osoittautui aika karmivaksi eikä ankkurointiin ollut tilaa. Betonilaiturissa oli kynnys, johon tuhoaa helposti veneensä nousu- ja laskuvedellä, joka täällä on kuitenkin sen 2 metriä. Niinpä vaihdoimme paikkaa vielä yön pimeydessä, mutta tämä paikka oli samanlainen. Nyt tuuli tosin tuli edestä, ei sivusta kuten aiemmin jolloin se painoi meidät suoraan "laituriin". Laskuvedellä ei ollut puhettakaan että veneestä pääsisi pois, näkyi vain pahalta haisevaa betonia ja jotain vesisiiroja tai torakoita tiedä noista. Nukuimme yön super huonosti ja kävimme useamman kerran yössä säätämässä fendereitä ja köysiä.
 |
El Hierron pohjoisosan satamaan pitäisi tulla kuukausien (espanjalaisittain ehkä vuosien) sisään kunnon laiturit.
|
Aamulla lähdimme vilkkaasti El Hierron saaren eteläosassa sijaitsevaan Puerto de la Restinga nimiseen satamaan. Ei täälläkään mitään palveluja ole, mutta eipä tarvitse pelätä että skrätsää veneensä betoniin, täällä kun on fingerponttoon eli vähän kuin aisalaituri.
Aikomuksemme oli huristella bussilla kohti saaren pääkaupunkia Valverdeä, mutta katselimme kun joukko paikallisia hymyili ja naureskeli jossain niin kutsutussa bussin näköisessä autossa meidän seisoessamme väärällä pysäkillä. Se siitä siis. Mitäs sitten keksitään? El Hierro on rauhallinen saari, jossa pääsee nauttimaan luonnon koskemattomuudesta. Seuraava bussi menisi niin myöhään, että emme kerkiäisi viimeiseen bussiin joka tulisi takaisin marinaan missä olimme. Niinpä pistimme peukun pystyyn ja hetken päästä iloinen rastapää Alehandro otti meidät kyytiinsä kalastajamies pelkääjänpaikalla istuen. Hän oli mukava, esitteli saarta ja jätti meidät Pinar nimiseen kylään, jossa kävimme nauttimassa pojoleivät ja jatkoimme peukuttelua. S tiedusteli onko housut likaiset, oli kuulemma tuntunut siltä, kuin olisi istunut jonkun lounaan päällä, sen verran oli penkillä leivänmuruja ja salaatin lehteä. Siinä jonkin aikaa seisottuamme Alehandro ajelee uudelleen ohitsemme ja katsoo meitä hieman epätoivoisen näköisenä. Me hymyilemme ja tiedustelemme josko pääsisimme takaisin satamaan hänen kyydissään, ei täältä mennyt yhtään ketään sinne Valverdeen tai mikä nyt olikaan, nyt maistuisi Vino Verde. Hän huitoo takapenkkiään ja niinpä olemme taas hänen rellussaan kalamiehen ja Alehandron kanssa. Juttelemme kuin vanhat ystävät, olemmehan kerran jo tavanneet! Rasta-Alehandro heiluttaa ja tööttää iloisesti sananmukaisesti jokaiselle vastaantulijalle, hän tuntee kaikki. Paikka on pieni. Täällä on hyvä meininki. Ihmiset hymyilevät ja juttelevat, ovat avuliaita ja jotenkin tyytyväisen oloisia. Jossain kuppilassa on ovi auki ja ryhmä miehiä pelaa jotain noppapeliä. Vastaan tuleva koira on todella räjähtäneen näköinen, mutta se on jonkun oma. Mistä tiedän sen: annan sille kanaleipäni leipää, mutta se ei kelpaa, vain kana käy. Fiksu hauva! Ymmärtää hyvän päälle. Rasta-Ale on käynyt kotonaan ja kerännyt pihastaan sitruunoita, sipulia, persimonia ja salviaa. Hän työntää pussin meille ja nauraa. Mitä?! Kiitos! Sitruunoiden tuoksu lumoaa koko vanhan rellun. Nyt mennään vielä rautakaupan kautta. Me istumme kiltisti takapenkillä ja odotamme. Porukka on katsos ollut siestaa viettämässä eikä ole muuten kiire takaisin avaamaan rautakauppaa. Kun asia on muutamaa persimonia, kahvikuppia ja espanjalaista iloista sanansorinaa myöhemmin saatu hoidettua, käynnistyy rellu ja lähdemme takaisin kohti marinaa. Tosin nyt on otettu ja viideskin henkilö kyytiin. Kahvilan työntekijä tarvitsi myös kyydin. Oliko tämä sittenkin se bussi? :)
 |
| Alehando on yksi ystävällisimmistä ja iloisimmista henkilöistä, johon olemme täällä törmänneet! |
 |
| Hän kutsuu vielä kotiinsa katsomaan tekemäänsä taidetta |
 |
| Taulut ovat värikkäitä! |
Sitten lampsimme takaisin veneellemme ilahtuneina siitä, että vaikka suunnitelmat eivät menneet ihan nappiin, niin olipa hauska päivä kaikesta huolimatta. |
Hyvä ruoka, parempi mieli!
Hui mutta tuntuisipa hurjalta nähdä valtava valas oman veneen lähellä, eikö se ole pelottavaa? :) saisiko tämän muunnellun sienirisoton reseptin? Veneruokaosionne on ihana, toivottavasti niitä postauksia näemme lisää!
VastaaPoistaBiskajan lahdella vielä pelkäsimme että näemme valaita, mutta nyt pelottaa ennemmin että emme näe niitä :D kaikkeenhan jotenkin tottuu, täällä niitä on paljon eivätkä ne normaalisti tee muuta kuin tulevat kurkkaamaan tai matkaavat hetken veneen rinnalla. Ainoa mikä siinä vähän pelottaa ovat valaat jotka nukkuvat, sillä ne nukkuvat pinnassa. Mutta ei tuommoisia kannata pohtia, ihailla vaan jos sattuu valaan näkemään :)
PoistaSienirisottoon tulee tässä muunnellussa versiossa sienien lisäksi tosiaan salviaa, puristettua sitruunaa, sipulia ja itse risottoriisi keitetään valkoviinissä (toki myös kasvisliemikuutio nestettä lisäksi). Päälle parmesan juustoraastetta ja herkku on valmista.
Täällä alkaa samat ruoat pikku hiljaa toistamaan itseään, mutta pitää pitää mielessä toiveesi :) kiitos kommentistasi!