lauantai 22. kesäkuuta 2013

Aina yhtä ihana Pariisi!

Perjantaina koneemme oli ajoissa perillä ja sää oli parempi kuin ennusteet olivat antaneet ymmärtää. Sateet olivat väistyneet ja aurinko paistoi. Olimme kovin tyytyväisiä Norwegianiin, jolla lensimme. Kaikki sujui paremmin kuin hyvin ja henkilökunta oli ystävällistä.
Kerkisimme vielä ihastelemaan Eiffel tornia ja nauttimaan ranskalaisista ruoista.



Lauantai päivämme alkoi aamubrunssilla. Teimme excursion paikalliseen markettiin josta löysimme ranskalaisia herkkuja; croisantteja, brie juustoa jne. Lähdimme tutustumaan nähtävyyksiin. Mm. Notre Dame, Sainte Chapelle ja Louvre tuli nähtyä.

Kävimme syömässä ravintolassa. Osa otti astetta eksoottisempia ruokia ja osa tyytyi perus burgereihin.

Siitä hajaannuimme tutkimaan mm. Seinen rantaa sekä käymään vielä Eiffel-tornissa. Eiffeliin kipusimme S:n kanssa rappusia 45 minuutin jonottamisen jälkeen. Ihan koko aikaa eivät ajatukset pysyneet Pariisissa ja siinä hetkessä, vaan väkisinkin välillä ajatukset poukkoilivat jo tähän päivään ja lähinnä iltaan, siihen kun saavumme La Rochelleen! Kuitenkin tämä aamupäivä ja päivä käytetään vielä nähtävyyksiin ja Pariisista nauttimiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti