Merimatkamme Afrikkaan

Maanantaina herätessäni näin keulakajuutan kattoluukusta kirkkaan sinistä taivasta: aurinko!

Aamukävelyn aikana mietin muutamaan otteeseen, onko pakko jatkaa matkaa juuri tänään?! Aurinko oli yhtäkkiä maalannut tämän eilen niin synkältä ja vähän ankealta näyttävän pikku kylän hetkessä maanpäälliseksi paratiisiksi. Hohtava kullanvaalea hiekka kirkkaan sinisine miniaaltoineen houkutteli jäämään vain paikoilleen ja nauttimaan hetkestä. 

Olimme kuitenkin kytänneet sääikkunaa arvioiden neljän päivän legillemme seuraavalle mantereelle eli Afrikkaan, ja edenneet Kanarian itäpuolen saaret vähän nopealla aikataululla, heräten herätyskelloon varsin usein, lähes juosten nähtävyydet joita halusimme nähdä, skipaten jotain ja tehden kompromisseja sään ja tuulien kanssa, joten päätös oli tehty: merelle mars! Viimeaikaiset purjehdukset ovat olleet märkiä vastatuulipätkiä, kylmää tuulta, kovaa aallokkoa, näitä paljon puhuttuja kiihdytyskaistoja jne. Ei siis mitään niin herkku purjehtimista.

Nyt olimme varautuneet vähintäänkin samaan. Ainakin kylmään, vastavirtaan, pilvisyyteen, mahdollisesti jonkinlaiseen aallokkoon (vaikka juuri sinne mihin me olimme matkalla oli luvassa hentoa tuulta, Azorien kohdalla on ollut jonkinlainen myllerrys, joten jos tuuliaallokkoa ei ole, niin maininkia todennäköisesti kuitenkin) ja mitä näitä nyt on. Tankattuamme dieseltankin ja vedet täyteen sekä tehtyämme rikitsekin ja muut veneen merellelähtövalmistelut, irrotimme köydet.

 Nostettuamme purjeet sain ilokseni todeta, toisin kuin olin kuvitellut, melko pian istuvani uikkareissa auringopaisteessa sitloodassamme.  Leppoisat mainingit kohisivat aallonharjalla.

Sininen taivas! Täydellinen keli! Aurinko! Lämmintä merellä?! En muista että tätä olisi ollut sitten Karibian! Delfiinitkin tulivat tervehtimään meitä muutaman kerran.

Auringonlasku

Ilta hämärtyi ja kuu nousi valaisemaan taivaanrantaa hehkulampun lailla. Miljoonat tähdet syttyivät tuikkimaan kauneuttaan. Minä olen löytänyt oman tähtikuvion, jonka nimeksi olen antanut tietenkin Nutella. Se löytyy lähes aina  Otavan läheltä :D. Nytkin katselin sen piirtyvän taivaalle. 

Tuuli tyyntyi täysin ensimmäiseksi yöksi, joten kone lauloi hiljaista hyrinää aina klo kasiin saakka. Valvoimme yhdessä puolilleöin, S otti 00-04 vahdin ja minä jatkoin 04-08 vuorossa. Me kumpikin nukuimme täydet neljä tuntia siitä hetkestä kun päämme saimme tyynyyn. Tämä on ennätysmäistä! Yleensä ensimmäinen yö on äänten kuuntelua ja niistä sekä veneen vellovasta liikkeestä ärsyyntymistä. Nyt oli hiljaista kuin kirjastossa ja veneen liikehdintä tasaista. Moottorin hyrinäkään ei haitannut, vaan oli nukuttavaa. 

Aamu kasin jälkeen nostimme genaakkerin, joka pulleana vei meitä kohti Afrikkaa koko aurinkoisen päivän. 

Nauroimme tätä täydellistä keliä! Vähän kuin saaristomerellä parhaimpina hetkinä, ei juurikaan aallokkoa ja aurinko lämmittää - ainoa että olemme 75 mailin päässä Afrikan rannikosta! Ei olisi uskonut että se, minkä ajattelimme olevan koko vuoden reissumme ilkein purjehduspätkä olisikin täyttä hunajaa! Vauhti ei nyt ollut mikään päätä huimaava, sillä tuuli oli hento. Lisäksi vaikka monet näistä ilkeistä oletuksistamme, kuten vastatuuli ja paksu pilvipeite kovine aallokkoineen olikin täysin päinvastaista mitä oletimme, niin vastavirta oli ja pysyi vastaisena. Se ei kuitenkaan haitannut, päinvastoin, pohdimme milloin purjehdus on ollut viimeksi näin nautinnollista!

Tiistaina uikkarikelit jatkuivat. Päivän köllittyämme lueskellen ja torkkuen auringon lämmössä sitloodassa, oli aika ryhdistäytyä. Musat soimaan, oli päivän treenin aika. Olemme onnistuneet vihdoin integroimaan liikunnan osaksi tätä säännöllisen epäsäännöllistä meri-satama arkea, ja tehneet nyt viikon tavoitetreenit mm. ankkurissa veneen kannella. Siinä saattoi olla maissa olleilla hauskaa nauraa meidän touhuja, mutta hyvä vaan jos jollain oli hauskaa! Tähän meritreeniin varioin liikkeet sen mukaan, että ne pystyy tekemään avotilassa avomerellä. Sarjaan kuului simppeleitä liikkeitä nostamaan vähän sykettä ja loppu on lihaskuntoa. Osa liikkeistä pääsee tosin ihan omaan ulottuvuuteensa kun liikkeen tekemiseen lisää sen tasapainoilun, jota veneessä liikkuminen vaatii. 

Nopeiden palauttavien venytysten jälkeen oli ruoan aika. Täällä on viikkojen menut alkaneet toistaa hieman itseään, sienirisottoa, avokadosalaatti, jotain salaattia, pekonipastaa, miten olisi lohirisotto ja ympyrä keinahtaa taas käyntiin avokadopastalla jne., joten jotain oli muutettava ruokailun suhteen. Meidän teki mieli kiinalaista ruokaa, sen tekeminenhän on itseasiassa todella simppeliä veneessäkin.

Jos kärsit meripahoinvoinnista, voit pilkkoa kasvikset valmiiksi kippoon jo marinassa. Merellä vaan wokpannuun possun suikaleet, sipuli, paprika, sienet, kesäkurpitsa, pähkinät, pavut... 

Vähän sekaan soijaa ja nuudelit keitettyyn veteen hetkeksi. Nam!

Yöt ja päivät toistivat pitkälti itseään. Rahtilaivaliikennettä oli yllättävän paljon, ja myöhemmin myös kala-aluksia. Keskiviikko aamu oli pilvinen ja vähätuulinen. Saimme juuri viriteltyä genaakkerin vetämään ja Hydrovanen ajamaan, kun jokin äkäinen tuulenpuuska osui kohdalle. Tuuli oli ollut noin 4m/s, mutta nyt yhtäkkiä tuplaantui. Ei todellakaan kova myötätuulena, mutta kun puussa oli genaakkeri ja hra Vane alkoi yhtäkkiä nostaa tuuleen, niin huonostihan siinä sitten kävi. Kerkisin huutamaan sisään S:lle, että tuuli nousee yhtäkkiä (en heti tajunnut että suunta muuttui), löysäsin genaakkerin skuuttia ja sitten räts, purjeessa oli salaman nopeasti pieni reikä, toinen skuutti pääsi irti lipuen mereen (toinen pää oli tietysti kiinni veneessä) ja toinen skuutti oli yhtäkkiä jumissa vinssillä. S yritti ohjata kun sai vapautettua Vanen ja minä kiskoin jumittunutta skuuttia. En kerinnyt saamaan jumia auki kun toinenkin skuutti pääsi irti purjeen päästä. Kiskoin nopeasti molemmat skuutit takaisin veneeseen ja lähdin kannelle laittamaan purjetta sukkaan. Ei ollut niin helppo kuin olisi voinut kuvitella, ja loppujen lopuksi olimme kumpikin S:n kanssa kannella kiskomassa genaakkeria sukkaan ja sitten alas. Tilanne oli ohi ja jatkoimme peruspurjein. Näihin on totuttu, joten eipä jääty sitä sen enempää harmittelemaan. Analysoitiin kyllä mitä olisi pitänyt tehdä toisin; ottaa heti käsiohjaus ja kääntää myötätuuleen Vanen ohjatessa vastaiseen sen sijaan, että säätää purjetta. Oli kuitenkin jotenkin vaistomaista toimia nopeasti purjeen kanssa, sillä purjeeseen oli tullut jo reikä ja toinen skuutti oli irti. Pieni oppiraha uudesta ystävästämme hra Vanesta. Tuuli oli ollut hento koko ajan, joten ajoimme Vanella ykkös vaihteella (tarkoitettu löysään keliin..). 

Vauhtimme tälle legille oli suht hidas, keskinopeus noin 5 solmua, kun olemme tottuneet 6-7 keskinopeuksiin. Laskeskelimme, että kierretään reilusti Afrikan rannikkoa, pitäen 50 mailia etäisyyttä rantaan, sillä halusimme olla varovaisia kala-aluksien ja -verkkojen kanssa, joita täällä päin on kuulemamme mukaan paljon. Viimeisenä yönä meillä oli yksi läheltä piti tilanne pintaverkkojen kanssa. Ihmettelin mitä ihme tivolivälkkyvaloa merellä on näin paljon, on sinistä ja on valkoista ja on punaista tiheästi vilkkuvaa valoa, näytti siltä kuin merellä olisi ajanut ambulansseja ja paloautoja rivissä. Hämmentävää! Sitten yhtäkkiä viereemme ajoi pieni vene josta huudettiin jotain jollain kielellä. Selvää siitä ei ottanut eikä heillä todellakaan ollut VHF:ää. En uskaltanut pysähtyä, en halunnut venettä lähemmäksi (he ajoivat vierellä ja jatkoivat huutelua). Herätin S:n joka ei muuten ikinä ole noussut yhtä nopeasti, ja hetken pälyilyn jälkeen totesimme että vene oli tullut varoittamaan pintaverkoista, joita ihmettelemänsä valot olivat. Kiitos tälle veneelle! Muuten olisimme taatusti täräyttäneet suoraan verkkoihin. Loppuyöstä selvittiin tarkalla tähystyksellä ja vähillä unilla.

Rabatiin, joka oli siis kohdesatamamme, on tarkat ohjeet milloin ja millä kelillä sinne voi saapua. Yli 2 metrin lännestä tuleva svelli voi olla hengelle hupaa touhua ja lisäksi suositellaan saapumista +-2 hw (high water). Niinpä tähtäsimme perjantai aamuun, ja siinä myös onnistuimme. 

Saavuimme Rabattiin Bouregreg nimiseen marinaan perjantaina aamulla klo 07.30. Maileja kertyi 487 ja genaakkerisäädöstä huolimatta kaikki meni oikein hyvin. Rytmi löytyi yllättävän nopeasti eikä väsymyksestä kärsitty oikeastaan yhtään. 

Tullista ja muista maahansaapumismuodollisuuksista selvittiin odotettua nopeammin. Pilottivene saapui aallonmurtajan suulle meitä vastaan, johdatti meidät respalaituriin, veneeseemme astui sisään joukko viranomaisia, mm. poliiseja, tullihenkilökuntaa ja sataman työntekijöitä. Ainoana miinuksena tapahtumasta jäi koko viranomaisporukan kengissään sisälle tuomat linnunkakat, joita mattomme imi mukavasti itseensä. Huumekoira jäi laiturille nuuhkimaan linnunkakkoja, sillä se ei päässyt hyppäämään veneeseen laiturilta, eikä meillä ollut mitään lankkua sillaksi. Tämän hässäkän päätteeksi, viranomaisten tutkittua venettämme ja täytettyämme muutamat lippulaput, meidät johdatettiin kohteliaasti satamaan. 

Laiturilla meitä oli vastassa Conquistadorin porukka, jotka tulivat heti halaamaan, kutsuivat minttuteelle ja antoivat kunnon infopaketin must see jutuista. Mukavampaa vastaanottoa olisi ollut vaikea kuvitella.

Marokosta ja Rabatista lisää myöhemmin. Tämän päivän perusteella viihdymme täällä varmasti!