lauantai 13. heinäkuuta 2013

Pohjanmeren aalloilla!

Alunperin aioimme viettää aikaa paikoillaan Ijmuidenissa vielä perjantain. Olimme kuitenkin saaneet levättyä sekä kerättyä uutta purjehdusintoa. Sääolosuhteer olivat lisäksi sellaiset, että päätimme lähteä merelle jo perjantaina puoliltapäivin. Luvassa oli aluksi yllättäen vastatuulta, mutta tuulen piti kääntyä sivumyötäiseksi myöhemmin. Aallonmurtajan takaa päästyämme merelle, haistelimme tilannetta...
Ja päätimme nostaa heti purjeet.
Onkohan ne nyt hyvin trimmissä?
Eiköhän. Vielä viimeiset köydet nätisti nippuun
ja sitten skumpan avaamisharjoitus!
KIPPIS!

Vene kulki mukavasti jälleen luovimalla vastaiseen. Jani jakoi hyviä vinkkejä ja virtauslangat osoittivat tiukasti oikeisiin suuntiin.
Määränpäämme on Cuxhaven, joka on jo Saksan puolella ja johon on matkaa mukavat 240 mailia. Olemme katsoneet matkalta muutaman suojasataman, jotka ovat vaihtoehtoina, mikäli p*sk*nkelinpasta ja vastatuuli alkaa harmittaa.

Merellä S päätti testata pelastusliivejään. Vähän vaikealta se aluksi näytti, mutta lopputulos oli tyylikkäästi tyytyväinen merimies!
Jo muuutaman kerran on käynyt niin, että luoviessamme olemme ottaneet ensimmäisen tikin tarpeeksi kauas merelle, sillä ajatuksella, että pääsisimme yhdellä tai kahdella tikillä haluamaamme suuntaan. Kuten muutaman kerran ennen, myös nyt kävi niin, että päästessämme siihen pisteeseen, mistä voisimme ottaa suoran kurssin määränpäähämme, tuuli on loppunut lähes täysin :D loistavaa! Ei lainkaan turhauttavaa;) ehkä olemme nyt oppineet, että tätä kikkaa ei enää yritetä.

Edessämme on siis jälleen yönylipurjehdus. Tuuli nousi uudelleen klo 23 pintaan, jolloin pääsimme kevyesti 8 solmun vauhtia osittain myötävirran ansiosta, tylsistyttävän koneistuksen jälkeen.
Ja vihdoin sivumyötäiseen vastatuulen sijaan!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti