keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Heading Visby

Täällä kirjoittelee blogin vieraileva (afrikan)tähti; Ninnu. 

En malttanut olla hyppimättä tasajalkaa, kun Juulia kyseli suunnitelmistani heinäkuulle. Sellaisia kun ei ollut, vielä! Olin ajatellut viettäväni muutaman toimettoman viikon Suomessa tappaen aikaa vanhempieni mökillä, ennen paluutani takaisin Etelä-Afrikkaan, jossa olin jo kevään vaihdossa, ja jonne siis palaan tämän purjehduksen jälkeen vielä syksyksi.

Vaihtoehtoinen suunnitelma kuulosti liiankin hyvältä! Parin viikon purjehdus Suomesta Saksaan tyydyttäisi purjehdus- ja Itämerenkaipuuni muutamaksi hetkeksi eteenpäin. Suunnitelma kuulosti entistäkin paremmalta, kun tiesin kuinka mahtavalla miehistöllä matka taittuisi.

Juuliaa ja hänen perhettään saan kiittää tai syyttää siitä, että sairastuin parantumattomaan merisairauteen, purkkarimalariaan. Taudin kulkua on vaikea ennustaa etukäteen, mutta varmaa on, että oireet uusivat säännöllisin väliajoin, ja erityisesti kesäisin kuume voi olla hyvinkin korkea sisämaassakin kasvaneella. Onneksi lääkkeenä toimivat meri-ilma, aurinkorasvan tuoksu ja auringonlaskut ja nousut. Juulia ja Samuli ovat ystävällisesti auttaneet minua kutsumalla saaristomatkoilleen, ja nyt vielä Ruotsiin ja Saksaan!

Koska olen melkoinen säätäjä, ja Afrikassa asuminen ei ainakaan vähennä ylimääräistä säätöä, pääsin hyppäämään matkaan viime hetkellä Korppoosta. Olinkin jo aivan matkan tarpeessa ja stressitasoistani kertoi mm se, että unohdin pankkini käyttäjätunnuksen totaalisesti, jota olin kuitenkin ehtinyt käyttämään ainakin 15 vuotta! Lopulta ajattelin että, F**k this shit, ja viimeiset laskut jäivät onnellisesti unholaan, kun kenttä hävisi avomerelle tultaessa.

Maanantai-tiistain yövyimme Utössä, jossa olikin jo heinäkuu yllättänyt veneilijät. Satama oli nimittäin täynnä. Muutaman kerran testattiin veneemme syväystä, kunnes lopulta löysimme kelvollisen satamapaikan. Tiistaina matka jatkui yliyönpurjehduksella kohti Visbytä. Myös miehistömme pieneni, kun Jorma suuntasi takaisin Turkuun. Köydet irtosivat klo 12.20 ja nappasimme heti mukavan sivumyötäisen ja 7-8 solmun vauhdin.



Tämä oli ehdottomasti itselleni matkan kiinnostavin kokemus, sillä se oli ensimmäinen yönylipurjehdukseni ikinä! Matkalla harjoittelimme mm. Solmujen tekemistä.


Teimme kahden tunnin kippari-tähystäjä-vuoroja pareittain ja sen jälkeen pääsi taas kolmeksi tunniksi nukkumaan. Herääminen ei ollutkaan lainkaan raskasta, kun pohjoisen taianomaiset yöttömät yöt ulottuivat vielä tänne asti. Näin vuorossani sekä mielettömän upean auringonlaskun, että auringonnousun. Voisin hehkuttaa taivaanvaloilmiötä ja yötöntäyötä loputtomiin, mutta säästän sen takaisin Afrikkaan, jossa kuulostan hitusen enemmän eksoottiselta! 

Vuoroissa minua pitivät hereillä Ari ja Jani, jotka jaksoivat opettaa ja vastata tyhmiin kysymyksiini. Olen vakaasti päättänyt että tällä purjehduksella aion myös oppia jotain, pelkän matkalipun omaamisen sijasta. Ja opittavaa kyllä onkin sitten! Onneksi miehistössämme on peräti kaksi kasvatustieteidenmaisteria, joten jos oppimista ei tapahdu, tiedän kenelle reklamoida ;)

Jokaisella oli oman vuoron päätyttyä vastuulla kirjata mm. kellonaika, sen hetkinen tuuli ja sijainti ylös ja merkitä se karttaan.

Aamulla Samulin ja Janin vahtivuorossa heidän viritellessään genaakkeria, sen nostin aukesi ja karkasi mastoon, joten heillä riitti heti aamulla tekemistä. Samuli siis kipaisi mastoon heti aamutuimaan. Kaikki taas hyvin ja matka jatkui.

Visbyn rannikolla sää alkoi lämmetä niin, että toiveita rusketusrajoista on! Aamu valkeni lämpimänä. Säässä ei ole kyllä ollut moitteen sijaa purjehtimisen kannalta, sillä koko matkan on aurinko paistanut pilvettömältä taivaalta, ja Itämerellä vuodenaikaan nähden harvinainen koillistuuli on kuljettanut meitä hyvällä keskinopeudella kohti Ruotsin aluevesiä. Olimme perillä Visbyssä klo 17.30. Merimaileja kertyi 170.

Suihkujen jälkeen kävimme syömässä perinteiset ruotsalaiset lankkupihvit...
...ja ihastelemassa kaunista kaupunkia. 


Illalla toivomme näkevämme hieman kulttuuririentojen lisäksi MM-jalkapalloa, ehkäpä ruotsalaisten laatuoluiden parissa! Ja toivottavasti joku saksalaisturistikin on eksynyt paikalle nostamaan jo valmiiksi hyvää tunnelmaa!

Huominen päivä "rauhoitutaan" kiertelemään Visbytä ja nauttimaan trooppisesta ilmastosta ja ruotsalaisten livemusiikista mitä on noin 100 metrin päässä satamasta. Ihana kesä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti