tiistai 15. heinäkuuta 2014

Suomi vastaan Ruotsi 1-2, Suomi voittaa 2-0!

Perillä Sassnitzissa, Rügenissä. Matka taittui alkuun ripeästi tiukalla kryssikulmalla.
Matkaa kertyi 55 mailia auringon porottaessa kirkkaalta taivaalta.
Alkuun miehistö oli pirteää...
Ja hetken päästä vähän vähemmän pirteää...
Puolivälin jälkeen tuuli laantui ja matka jatkui maaliin saakka dieselpasaatilla. 

Sataman aallonmurtajan paikkeilla saimme seuraa kahdesta ruotsalaisesta veneestä. Koitimme tervehtiä hyviin tapoihin kuuluen kohteliaasti kättä heilauttamalla, mutta viereisissä veneissä käsi ei noussut. Sen sijaan vauhti nousi, ja aallonmurtajan edessä olevalle eteläpoijulle saavuimme lähes samaan aikaan. Järjestys olisi kuitenkin ollut se, että me olisimme olleet ensimmäisiä. Ruotsalaisilla oli sen verran kova hoppu saamaan paikka satamasta, että he päättivät oikaista aallonmurtajan ja eteläpoijun välistä jättäen siis viitan ja väylän huomiotta. Katselimme hetken ja ihmettelimme käytöstä. Kului noin 10 sekuntia kun ensimmäinen ruotsalaispaatti täräytti kiville, ja noin kolme sekuntia kun toinen ruotsalaispaatti perässä samoille kiville. Eivät kuitenkaan osuneet toisiinsa. Siinä kohtaa oli pakko viheltää ja viittoa eteläpoijua. Olikohan heillä karttaa..? Tai silmiä.. Kova kiire heillä ainakin oli saamaan satamapaikka ja olemaan ensimmäisenä perillä. Noh, tässä tapauksessa he jäivät kiville kököttämään. Ahneella on ä-ä-nen loppu, vai miten se menee? Ilmeisemmin mitään sen pahempaa ei kuitenkaan onneksi tapahtunut, sillä he köröttelivät noin 45 minuutin kuluttua satamaan. Hyvä opetus ja huomion herättävä tapaus taas kuitenkin!

Rantauduttuamme kävimme nauttimassa rannan ravintolassa saksalaisia herkkuja ja tutustumassa ympäristöön kävellen.

2 kommenttia:

  1. Hah, ihan oikein hätähousuille ruotsalaisille :)

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, kyllä se nyt kieltämättä vähän itseäkin nauratti, onneks ei tapahtunut mitään pahempaa kuitenkaan.

      Poista