perjantai 13. helmikuuta 2015

Perillä Karibialla St. Lucialla

Saavuimme keskiviikkona iltapäivällä Rodney Bayhin St. Lucialle. Viimeiset reilut 100 mailia Leeway suorastaan lensi parasailor pulleana hyvää vauhtia kohti maalia. Saimme siis vihdoin tuulta kevyemmän jakson jälkeen. Ensimmäiset havainnot St. Lucian näkymisestä horisontissamme teimme noin 30 mailia saaresta.

Nähtyäni ensimmäisen pikku poukaman täydellisine hiekkarantoineen, 29 asteisine turkoosin värisine merivesineen, palmuineen jne. totesin että sorry mutta en tule enää ikinä Eurooppaan. Voi olla että tämä jää harmikseni kuitenkin vain puheeksi. Joka tapauksessa vähintäänkin väitän että olen asunut jossain näillä huudeilla edellisessä elämässäni. Tämä ilmasto on kuin tehty minulle! On niin kuuma että jopa minä kaipaan välillä biminin varjoon. Taivaallisen ihanaa, tämä on paratiisi tällaiselle lämpöä rakastavalle ihmiselle. Toisaalta taas helvetti jos et siedä lämpöä. Keskellä yötä tarkenee vaikka uikkareissa - I love it!

Vielä keskiviikko iltana kävimme nauttimassa illallisen erään Annen ja Jukan jo aiemmin tutustuneen englantilaisen perheen kanssa. He tulivat heti laiturille vastaan shampanjoineen. Tänään koko vene on siivottu lattiasta mastoon ja keritty jo hieman tutustua satamaan joka vaikuttaa viihtyisältä. 

Kuvia ylityksestä päivitetään kun saamme toimivamman netin.

2 kommenttia: