tiistai 5. toukokuuta 2015

Kotini on linnani - Granadan Alhambran palatsikompleksi puutarhaloistoineen ja Sierra Nevadan vuoristo

Torstaina kun meillä oli vielä auto vuokralla pyyhälsimme Granadaan, joka sijaitsee sisämaassa, Fuengirolasta koilliseen noin 1,5 h ajomatkan päässä. Kävimme Alhambran palatsikompleksissa ja Generalifen puutarhassa. 


Todella rentouttava päivä palatsien, puutarhan kukkaloisteiden ja suihkulähteiden äärellä, 




vaikka alkuun tulikin tunne siitä, että on tipahtanut New Yorkin kokoiseen kaupunkiin autolla ja aikaa on kuusi tuntia.


Alhambra on siis entinen maurilaisten Nasrid-dynastian kuninkaiden palatsi Darro-joen varrella Granadassa. 


Netissä myydään etukäteen lippuja sekä opastettuja kierroksia. Me emme kuitenkaan varailleet mitään etukäteen, vaan onneksemme saimme säkällä liput sisään vain 50 min odottelulla. Odotteluaika tarjosi juuri sopivan tauon lounaalle, jonka jälkeen pääsimme sisään sen kummempia jonottelematta tai odottelematta. Skippasimme myös opastetun kierroksen ja lähdimme tutustumaan paikkaan omatoimisesti.


Alhambran palatsia alettiin rakentaa jo 800-luvulla ja se valmistui 1500-luvulla. Palatsikompleksi kohoaa näkyville Granadan vanhan kaupungin viereen kallioisen kukkulan huipulle. 

Palatsikompleksin vieressä on Generalifen palatsi, joka oli aikoinaan Nasrid-sulttaanien kesä- ja maaseutukoti Granadassa. Palatsin yhteydessä oleva puutarha pysäytti ajan ja salpasi hengen kauneudellaan.






Sekä Alhambra että Generalife ovat UNESCO:n maailmanperintökohteita.


Palatsikompleksin tutkittuamme suuntasimme Sierra Nevadan lumihuipuille, minne ajoi vain noin 35 min palatsilta.




Niin, siis täällä oli täysi laskettelukausi käynnissä. 


Alkoi tehdä itsekin mieli laskemaan kun ihmiset vilistelivät laskettelukamoissa ja laskettuvälineet kainalossa ohi. Minulla oli kuitenkin silkkimekko ja varvasläpsyt - ei siis kovin kummoinen lasketteluvarustus. Ehkä laskettelemaan sitten ensi kerralla.

Päivän päätteeksi ajelimme kotiin ihanan  Nerjan kautta.

6 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis paikka ja mikä puutarha! Ja tuo aurinko, ihan lämmitti täälläkin. Suomessa nimittäin ollaan saatu nauttia edelleen melko koleasta säästä, aurinkoa on, mutta tuuli viilentää liikaakin. Kiitokset tästä nojatuolimatkasta =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että pääsit mukaamme ja nojatuolimatkalle!:) kyllä, nyt täällä alkaa olla kelit kohdillaan ja aurinko esittelee loistokkuuttaan. Toivotaan että siellä Suomessakin pian alkaa lämmetä kunnolla!:) /Juulia

      Poista
  2. Huh, huh, kyllä välittyy lämpö ja valo näistä kuvistanne tänne epämäärisen kevään keskelle :) Teitä muuten odottelee haaste Aava kutsuu -blogissamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta Vedenneito, otan sen ilomielin vastaan :) Aurinkoa ja ihanaa kevättä Suomeen!

      Poista
  3. Hieno lukea näitä teidän Espanja -kokemuksia. Olemme joskus asuneet Espanjassa vuoden verran ja silloin tuli kierrettyä pitkin ja poikin Iberian niemimaata aivan pohjoisrannikkoa lukuun ottamatta. Alhambra jäi mieleen, erityisesti se luostarin leijonapiha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, täällä on niin paljon nähtävää, että aina jää väkisinkin jotain ensi kertaan :) minäkin olen käynyt monesti Espanjassa ja aina on uusia paikkoja mihin mennä. Oli varmasti hienoa asustella vuosi Espanjassa, täällä valon määrä ja lämpö on niin eri tasoa mitä pohjoisessa.

      Poista