tiistai 19. toukokuuta 2015

Liebster award -blogihaaste


Jokin aika sitten sain Aava kutsuu blogin Vedenneidolta Liebster award -haasteen. Tämän haasteen tarkoituksena on saada näkyvyyttä blogeille, joilla on alle 1000 lukijaa päivässä. Ideana on vastata 11 haasteessa annettuun kysymykseen, haastaa itse haluamansa blogit mukaan ja esittää heille 11 kysymystä.


Kiitokset Vedenneidolle, näin vastaa Tuulivie:

1. Mikä sai teidät aloittamaan veneilyn/purjehduksen? 

Olemme kumpikin aloittaneet veneilyn/purjehtimisen jo nuorena ja kipinä purjehtimiseen on aina vain kasvanut. Tästä saamme kiittää perheitämme, jotka ovat meidät alunperin tämän rakkaan "harrastuksen" tai elämäntyylin pariin tutustuttaneet ja opettaneet. Yhteisen veneen ostimme mieheni kanssa jo ennen yhteistä asuntoa, ilman venettä kun on vaikea olla ja elää ainakin meidän mielestämme. 



2. Mikä vesillä olemisessa on parasta?

Vapaus, stressittömyys (ainakin yleensä), maisemat, kokemuksen ja elämysten kirjo


3. Mikä on mieleenpainuvin kokemuksesi vesillä?
Eläinrakkaana ihmisenä vastaan ensimmäinen delfiinishow ja ensimmäiset valaat veneemme vierellä. 


4. Lempiruokasi veneretkillä (maissa tai vesillä ollessa)?
Näitä on monta, ruoka kun on niin hyvää! Erityisesti pitää kuitenkin mainita erilaiset salaatit sekä mieheni tekemä sienirisotto ja Tikka Masala (kahdesta viimeisestä tulossa postaus lähiaikoina). Jälkkäriksi banaania ja Nutellaa, namskis! Pelkkä Nutellakin käy =)!


5. Joko rantautuminen sujuu ilman stressiä? :D
Yhdessä kyllä :). Joskus kovemmassa tuulessa minua jännittää jos olen ruorissa.

6. Lempikohteesi, jossa olet siis jo käynyt?
Tämäkin on vaikea sillä näitäkin on hurjasti! Veneellä käydyistä kohteista se olisi ehkä Madeiran Baia da Abran ankkurilahti (ylempi kuva) tai St Lucian Marigot Bay Karibialla (alempi kuva).



7. Kohde, jonne haaveilet pääseväsi?
Onko maapallo kohde?:) Koko pallo pitäisi joskus päästä kiertämään purjehtien.


8. Oletko enemmän meri- vai järvi-ihminen?
Meri. Merellä ei ole rajoja.


9. Unelmiesi purjevene/moottorivene?
Hmmm... Riippuu missä purjehtii. Sen pitää olla klassinen kaunotar mutta nopea ja käytännöllinen. 

10. Heikkoutesi?
Siedän kovin huonosti kylmyyttä ja talven pimeää aikaa.

11. Vahvuutesi?
Hassuttelu, osaamme pitää hauskaa vaikka välillä tyhjästä olisikin vähän paha nyhjäistä.


Osa kuvistamme on vanhoilta seikkailuiltamme Itämereltä tai muualta maailmalta.
___________________________________
Sillä tämä haaste on kiertänyt jo suuren osan veneblogeista, haastan mukaan  muitakin blogeja, joita seuraan:
Osa saattaa olla jo haasteen saanutkin tai omata yli 1000 lukijaa. 
Osallistukaa jos haluatte, jaksatte tai ehditte :). 
Lopuksi vielä kysymykset:
1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
2. Mieleenpainuvin matkakohteesi (siis missä olet jo käynyt)?
3. Kohde jonne haaveilet pääseväsi?
4. Ikimuistoisin kokemuksesi maalla, merellä tai jossain muualla?
5. Varmanpäälle vai pieni riski?
6. Järki vai tunteet? 
7. Lempiruoka?
8. Lempi jälkiruoka?
9. Mikä on sinun urheilulajisi/harrastuksesi/juttusi?
10. Viini, skumppa, olut, siideri vai jokin muu?
11. Elämän motto/quote? 


2 kommenttia:

  1. Kiitos, että otit haasteen vastaan :)

    Minustakin upeimmat kokemukset merellä liittyvät luontoon ja sen kohtaamiseen; itku tuli täälläkin, kun näin ensimmäisen kerran delfiinin (Mauritiuksella). Hylkeen bongaamista Suomenlahdella odottelen kovin, pitäisi tehdä piipahdus Kallbådaniin aikaisin aamulla varmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, se oli hauskaa:) kiitos sinulle haasteesta! En tajua miksi tekstin koko vaihtelee noin, en ole vielä kerinnyt syventyä asiaan. Päivitän välillä postaukset puhelimellani, ja siinä tapahtuu jotain outoa.
      Jokatapauksessa jään odottelemaan hylkeenbongaus päivitystä =)

      Poista