lauantai 16. toukokuuta 2015

Lukuvinkkejä kaivataan

Veneellä meidän tulee aina luettua suunnattomasti enemmän kuin kotona. Mikä sen hauskempaa kuin olla niin koukussa johonkin kirjaan, ettei malta laskea sitä käsistä vaan haluaa kahlata koko kirjan kannesta kanteen heti. Nyt olen tullut siihen pisteeseen, että kaipaisin hyviä kirjavinkkejä. 

Olen lueskellut mm. useammat Donna Tarttin kirjoista, Agatha Christien kirjoja, kaikki Dan Brownin kirjat ja kaikki Stephenie Meyerin Twilight -sarjan kirjat. Muutamat olen ostanut äänikirjoina tai e-kirjoina. Täällä jälkimmäiset ovat käteviä; eivät vie tilaa, lisäksi helppo ja nopea saada iPadille. Lukumieltymyksiäni on suht helppo miellyttää, mutta kirjoissa pitää kuitenkin tapahtua, en jaksa lukea 50 sivua jonkin yhden asian kuvailua.

C'est la Vien kirjastosta sen verran, että ehkä suurin tähän meidän reissuun vaikuttaneista hahmoista on purjehdusguru Jimmy Cornell ja hänen kirjallisuutensa. 


Tapasimme Jimmy Cornellin Helsingin venemessuilla ja juttelimme hänen kanssaan kirjan oston lomassa. 


Hän totesi melko suoraan sen minkä kaikki tietävät: jos on pienikin mahdollisuus ja suuri kiinnostus niin pitää lähteä. Ikinä ei tiedä mitä odottaa kulman takana ja aina on syitä miksi ei voi lähteä. Niinpä lähdimme. Meiltä löytyy Cornellin Passion for The Sea, 
World Cruising Destination sekä 
World Voyage Planner kirjat.

Lisäksi kirjastostamme löytyy mm. Joshua Slocum Yksinpurjehdus maapallon ympäri, 
Auli Irjalan Matkapurjehtijanopas, sekä saman kirjoittajan Merenselkä taittuu, Suomen Purjelaivasäätiön Kuunari Helena Joutsenen jäljillä sekä
Steve Sleight Suuri purjehdusopas (jälkimmäistä emme voi suosittella).



Isä minä ja meri -kirjan luin Leewayn kirjastosta. 

Loistavan purjehdusoppaan sain tämän matkan aikana syntymäpäivälahjaksi tanskalaiselta kirjailijalta Øyvind Bordalilta. Tutustuimme häneen sekä hänen vaimoonsa viime syksynä Lissabonissa ja vietimme hauskoja hetkiä mm. Madeiralla heidän kanssaan. Myöhemmin tapasimme heidät vielä Karibialla. Øyvind on kirjoittanut Norstedts Stora Bok om Segling -purjehdusoppaan, joka on loistava opus.


Ainoa että se on kirjoitettu tanskan kielellä ja se on käännetty vasta ruotsiksi ja norjaksi. Suomen ja englannin kielen käännösprojekti taitaa olla vasta käynnissä. Kirjaa myydään siis Suomessa toistaiseksi vain ruotsin kielellä. 

Olen kiitollinen kaikista vinkeistä, eikä tarvitse missään nimessä olla veneilyyn liittyviä. Voin sitten yrittää löytää niitä sähköisessä muodossa. Merimaileja Suomeen on vielä monta ja ne kuluvat leppoisasti hyvän kirjan parissa.

12 kommenttia:

  1. Oletko lukenut Donna Leonin kirjoja :)? Itse olen pitänyt hänen kirjoistaan paljon! Kiitos tästä postauksesta, pitää tutustua Jimmy Cornellin kirjoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus muistaakseni lukenut jonkun Donna Leonin kirjan. Pitää katsoa teokset niin eiköhän muistu mieleen. Kiitokset vinkistä ja kiva jos sait itsekin tästä idean.

      Poista
  2. Hei loistavaa kiitos tuosta Øyvind Bordalin Segling kirjaidasta! Keksin nimittäin juuri mitä ostan miehelleni syntymäpäivälahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, kiva olla avuksi, lahjaideat ovat usein vaikeita :).

      Poista
  3. Hei, esimerkiksi Göran Schildtin Toivematka ja muutkin Daphnen matkoista kertovat kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon Toivematkan olemme lukeneetkin, mutta pitää kurkata mitä kaikkea muuta Daphnelta löytyy. Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Jos jännäreistä tykkäät, niin suosittelen Lars Keplereitä!

    VastaaPoista
  5. Jos Diana Gabaldonin kirjat eivät ole sinulle vielä tuttuja,niin suosittelen ihmeessä tutustumaan. Niiden parissa ei voi pitkästyä, niinhin rakastuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole, joten kiitos suuri! Seuraavaksi alkaa näiden vinkkikirjojen metsästys e-kirjoina :)

      Poista
  6. Ben Goldacre - Bad Science

    VastaaPoista