maanantai 15. heinäkuuta 2013

Suolaisemmat vedet, merivirrat ja vuorovedet jäivät taakse!

Alunperin olimme suunnitelleet, että lepäilemme koko sunnuntain paikallamme ja jatkamme matkaa maanantaina Kielin kanavaan. Cuxhaveniin rantautuessamme huomasimme kuitenkin, että Kielin suulle oli Cuxhavenista matkaa vielä noin 15 mailia ja virrat käyttäytyivät siten, että meidän olisi paras matkata kyseinen matka jo sunnuntaina ennen klo 18. Niinpä pistimme töpinäksi sunnuntai aamuna, kävimme suihkussa ja täytimme muonavarastot kuten alla olevasta kuvasta näkyy!
Kaupassa meille naurettiin, mutta selitimme vain että meillä on iso perhe ;) Helpoimmat reititkin valittiin tietysti paluumatkalla veneelle!

Cuxhavenista irrotimme köydet klo 15 jälkeen. Seilasimme Elbe-jokea melkoisella vauhdilla myötävirran mukana 8-10 solmua aina Kielin kanavan suulle asti. 
Suulla odottellimme noin tunnin sulkujen avautumista muutaman saksalais veneen kanssa. Sulku systeemi toimi näppärästi! Kielistä tuli isoja laivoja sekä huviveneitä. Meillä paloi punainen valo, joka tarkoitti että meidän pitää odottaa. Kun valo vaihtui valkoiseksi, pääsimme sulkualtaaseen. Edessä oleva portti oli kiinni.

Takana oleva portti sulkeutui, jonka jälkeen vesi alkoi laskea altaassa.
Kun vesi oli saavuttanut Kielin vedentason, portti edessämme avautui ja pääsimme jatkamaan matkaamme.
Tavoitteenamme oli liikkua vain Kielin kanavan sulkujen sisäpuolelle hyödyntäen suurinta myötävirtaa. Niinpä kiinnitimme köydet heti ensimmäiseen satamaan Kielissä nimeltään Brunsbüttel. 
Kielin kanavan sulku on käytännössä täysin vieressämme. Välissä on pieni laiturinpätkä ja muutama vene. Me
vietimme yömme Hollantilaisen Bavarian kyljessä, jälleen kerran kolmantena rivissä. Maanantaina jatkoimme Kielin läpi Itämeren puolelle.

Illalla pelasimme vielä Regattaa.
Säännöissä oli vielä hieman tulkinnan varaa, riippuen tietysti siitä kuka oli kärjessä;) peli on erittäin hauska ja sitä myydään ainakin Turussa Ocean Spiritissä.

Minä taapersin laiturilla ja pitkin kylän katuja etsien jonkinlaista langatonta verkkoa. Joku varmaan luuli että navigoin kännykkäni avulla. Todellisuudessa kuitenkin yritin saada blogipostausta maailmalle. Tuloksetta.

Brunsbüte on muuten kiva paikka. Fasiliteetit ovat kohdillaan. Todella siistit vessat ja suihkut. Pieni kauppa suht lähellä. Jos ei haittaa että laivat parkkeeraavat käytännössä tyynysi alle jotta pääsevät kanavan suluista, niin ihan kiva paikka. Siis oikeasti.

Cuxhavenissa oli rasittava korttisysteemi, eli peiliin katsominenkin melkein maksoi. Piti siis ostaa kortti, johon kuului satamamaksu. Lisäksi kortille sai ladata rahaa päättämällään summalla. Suihkut maksoivat erikseen ja korttia piti kierrättää jos useampi halusi lähteä samaan aikaan suihkuun. Lopuksi kortti piti palauttaa ja siitä sai takaisin pantin... Aivan liian monimutkaista! Kyllä suomalaisia perus koodi systeemejä on ikävä! 

Suihkutarinoita olisi kymmeniä; milloin on peseydytty lavuaarissa, milloin pimeässä, milloin jääkylmässä vedessä ja milloin ladattu suihkua jonkun random ulkomaalaisen miehen kortilla naisten suihkun puolella.. Tietysti pantomiimillä ei selvällä englannin kielellä selitettynä! 

Mutta elämyksiähän me tänne lähdimmekin hakemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti